Seitsemisen kansallispuisto (Uittajanpolku ja Saari-Soljanen, Kuru/Ikaalinen)

Sijainti: Uittajanpolulle voi lähteä Koverosta (osoite: Seitsemisentie 948, Ikaalinen) tai vaikkapa Saari-Soljasen parkkipaikalta (Soljostentie, tarkempi kohta löytyy Google Mapsista nimellä ”Saari-Soljanen pysäköintialue”).

Reitin pituus: Uittajanpolun pituus on 18 km (rengasreitti). Saari-Soljasen rengasreitti on 2 km pitkä ja siitä pieni osuus (n. 500 m) on esteetöntä. Netistä löytyy pdf:nä Seitsemisen esite.

Vaikeus: Helpohko. Uittajanpolku on tavallista metsäpolkua ja pitkospuita sekä osittain myös metsäteitä pitkin kulkevaa. Saari-Soljasen reitti kulkee suolla eli reitillä on paljon pitkospuita.

PS. Seitsemisen kansallispuistosta on myös kaksi aiempaa merkintää: Torpparintaival (ja Aarnipolku) sekä Runokangas (ja Harjupolku).

Uittajanpolku

Jos lähtöpaikkana on Kovero, Uittajanpolku kulkee aluksi (ja myös lopuksi) samaa reittiä kuin Torpparintaival ja lisäkuvia voikin katsoa siitä reitistä kertovasta merkinnästä. Tällä osuudella on hieman korkeuseroja harjun vuoksi, mutta muuten Uittajanpolku on melko tasainen reitti.

Kun reitti kääntyy Multiharjulta eri suuntaan kuin Torpparintaival, polku muuttuu kapeammaksi ja kyseisellä osuudella olevat pitkospuut ovat osittain huonokuntoisia.

Reitti ei ole kovin tiheään merkitty (välillä puissa on valkoisia pisteitä, varmaankin jonkun aiemman reitin jäljiltä? ja isommissa risteyksissä kyltit opastavat kulkusuuntaa), mutta pärjäsin kuitenkin itse ilman karttaa.

Ensimmäinen taukopaikka on nimeltään Jokiristi, jonne Koverosta on matkaa noin 5 km. Valitettavasti kuvaa en siitä huomannut ottaa, mutta alueella on siis telttapaikka, nuotiopaikka puuvajoineen ja puucee. Jokiristin jälkeen seuraava osuus on hieman tylsempi, sillä se kulkee leveää polkua ja sen jälkeen metsätietä pitkin.

Autotieosuuden jälkeen reitti kääntyy jälleen metsäpolulle ja polku kulkee mm. Liesijoen yli.

Saari-Soljanen

Uittajanpolku kulkee Saari-Soljasen vierestä lyhyen pätkän, mutta halutessaan siellä menevän parin kilometrin ympyräreitin voisi yhdistää Uittajanpolku-kierrokseen kokonaankin.

Parkkipaikan vierestä löytyy iso keittokatos sekä nuotiopaikka.

Saari-Soljasen reitistä noin puoli kilometriä on esteetöntä.

Uittajanpolku jatkuu

Saari-Soljasen jälkeen reitti kulkee muutaman kilometrin pitkin metsätietä.

Tieosuuden jälkeen viimeiset viisi kilometriä reitistä menee metsäpolkuja ja yhdistyy siis lopuksi Torpparintaival-reittiin. Näin syksyisenä sadepäivänä reitillä oli joitakin mutaisia kohtia, mutta goretex-kengillä pärjäsi.

Haukilammella on nuotiopaikka ja telttailupaikka.

Minulta reitin kiertämiseen meni hieman yli 4 tuntia lyhyellä tauolla, mutta vähemmän metsäkävelyitä harrastavan tai muuten rauhallisemmin etenevän kannattaa toki varata selvästi enemmän aikaa.

Seitsemisen kansallispuisto (Ikaalinen)

Seitsemisen kansallispuistosta on myös merkintä, joka kertoo Kurun (Ylöjärven) puolelta lähtevistä reiteistä sekä uusi merkintä Uittajanpolusta, joka on myös Koverosta lähtevä reitti. Tässä merkinnässä esittelyssä Torpparintaival ja Aarnipolku.

Sijainti: Koveron osoite on Seitsemisentie 948 (Ikaalinen), josta me siis lähdimme kiertämään Torpparintaivalta. Toinen pysäköintipaikka löytyy osoitteesta Jaulintie 732, josta voisi myös lähteä kiertämään Torpparintaipaleen tai sitten pelkästään lyhyen Aarnipolun.

Reitin pituus: Torpparintaival-reitti on 6,3 km ja Aarnipolku vain 1,8 km. Molemmat ovat rengasreittejä. Pienten lasten kanssa voisi tehdä janareittinä myös esimerkiksi lyhyen retken Koverolta suoraan Haukilammelle ja takaisin (yht. noin 2,4 km). Lisäksi Koveron parkkipaikalta voi kulkea esimerkiksi Kirkaslammelle, missä on keittokatos. Reitit näkyvät retkikartta.fi:ssä ja netistä löytyy pdf:nä Seitsemisen esite.

Vaikeus: Hyväkuntoista leveähköä metsäpolkua ja joissakin kohdissa pitkospuita. Harjuosuudelle on hieman nousua.

Koveron perinnetila

Koverossa pääsee tutustumaan perinnetilan rakennuksiin (katso aukioloajat netistä) ja aitauksissa on kesäisin lampaita.

Torpparintaival

Aarnipolku

Lyhyttä rengasreittiä etsiville hyvä vaihtoehto on kiertää vain Aarnipolku. Aarnipolku menee kierroksen Multiharjulla, minkä päällä siis myös Torpparintaival kulkee osan matkaa. Aarnipolun varrella ei ole nuotiopaikkaa.

Torpparintaival jatkuu

Torpparintaival menee mm. pienen Seitsemisjoen vierestä.

Reitin loppupäässä on Haukilampi ja sen rannalla nuotiopaikka.

Torpparintaival on mielestäni mukava reitti ja pituudeltaan se oli sopiva jo meidän 4-vuotiaallekin. 🙂