Torronsuon kansallispuisto (Tammela)

Sijainti: Somerontieltä löytyy kaksi pysäköintialuetta. Osoitteessa Somerontie 840 sijaitseva Pehkun parkkialue on isompi, mutta jos etsit lyhyttä esteetöntä reittiä, lähde liikkeelle Kiljamon parkkipaikalta eli osoitteesta Somerontie 732.

Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia. Kiljamonkierros on pituudeltaan vain 1,5 km, mutta pidempi rengasreitti Suotaival on noin 8,5 km pitkä. Lisäksi alueella on kaksi lyhyttä esteetöntä janareittiä. Tarkempia tietoja reiteistä täällä.

Itse kävelin Suotaival-reitin, mutta lapset kävelivät miehen kanssa lyhyemmän reitin Pehkun pysäköintialueelta Kiljamoon ja siellä siis kiersivät Kiljamonkierroksen ennen takaisin paluuta (silloin reitin pituus yhteensä noin 3,5 km).

Vaikeus: Melko helppo. Reitti on suurimmaksi osaksi pitkospuilla kulkemista.

SUOTAIVAL

Pehkun pysäköintialueelta vastapäivään kiertäen reitti kulkee aluksi pienen osuuden metsäpolkua ennen pitkospuita.

Suo-osuuden jälkeen reitti kulkee pienen matkan autotietä pitkin, kunnes jälleen käännytään metsään.

Louhos

Reitti kulkee ohi Härksaaren vanhan avolouhoksen. Louhokselta on louhittu aikoinaan mm. kvartsia.

Metsäosuuden jälkeen reitti kulkee suolla pitkin pitkospuita yli kaksi kilometriä.

KILJAMONKIERROS (+Suopursupolku ja Suokukkapolku)

Kiljamon taukopaikalla on keittokatos, nuotiopaikka ja käymälä sekä näköalatorni.

Kiljamonkierros ei kuulu kokonaisuudessaan Suotaival-reittiin, mutta itse kuljin reitin siten, että näin myös esteettömän pitkospuuosuuden.

Jos etsit reittiä, jolla saat kävellä pitkän matkan suolla pitkospuilla, on tämä oikein hyvä valinta!

Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden luontopolku (Kristiinankaupunki)

Sijainti: Luontopolulle voi lähteä kolmelta eri parkkipaikalta, mutta ainakaan tänä talviviikonloppuna kaikki parkkipaikat eivät olleet aurattuja kunnolla eli suosittelisin autolla tuleville lähtöpaikaksi näin talvella Merikadun varrella olevaa pysäköintipaikkaa (löytyy Google Mapsista nimellä Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti -luontopolku). Itäpuolen parkkipaikka löytyy täältä.

Reitin pituus: Luontopolkuosuuksien pituus on noin 5 km (riippuu hieman siitä, mitä reittiä kulkee), mutta jos ei halua kulkea samoja polkuja takaisin, on lisäksi kaupunkiteillä kulkemista noin 1,5 km eli reitistä saa tehtyä helposti siten rengasreitin. Halutessaan voi toki tehdä janareittinä lyhyemmän retken jommallakummalla puolella. Netistä löytyy pdf-tiedostona esite, missä kartta ja eri pisteiden etäisyydet.

Vaikeus: Melko helppo. Reitillä on metsäpolkua ja pitkospuuosuuksia.

Kaunis reitti näin talvellakin, mutta kesällä tämä olisi varmasti vieläkin upeampi kohde ja silloin aitauksissa näkisi myös lampaita. Riippusillan vierestä löytyy nuotiopaikka ja kuivakäymälä.

Reitti on merkitty selvästi puihin sinisin (ja punaisin) merkein sekä sen lisäksi reitin varrella on useita karttakuvia.

Tiilitehtaanmäen luontopolku

Reitin varrella on opastetauluja alueen luontoon liittyen.

Pohjoislahden luontopolku

Suosittelut!

Kauklaistenjärven lintutorni ja Kirkkopolku (Lappi, Rauma)

Sijainti: Kauklaistentie 239 B (Lappi), Google Mapsiin voi laittaa määränpääksi ”Kauklaisten kylätalo”.

Reitin pituus: Kylätalon vierestä lintutornille on matkaa vain noin 300 m (janareitti). Vannaskorven kodalle kylätalolta on matkaa noin 1,5 km, mutta Kirkkopolun pituus kokonaisuudessaan on muutama kilometri ja polulle voi lähteä siis myös toisesta päästä. Ei ole rengasreitti. Me emme kulkeneet Kirkkopolkua kuin Rajahölläntielle asti, joten ihan koko reitistä ei ole kokemusta. Polku näkyy esim. trailmap.fi:ssä.

Reitin vaikeus: Helppokulkuinen.

Kirkkopolku

Vannaskorven kodalla ei ollut ainakaan tällä kertaa puuvarastossa puita eli omat mukaan.

Kauklaistenjärven lintutorni

Rihtniemennokka (Pyhäranta)

Sijainti: Pysäköintipaikan osoite on Haurlahdentie 456 (Pyhäranta). Paikka löytyy Google Mapsista nimellä ”Rihtniemennokan lintutorni”.

Reitin pituus: Parkkipaikalta matkaa luontotornille on noin 100 metriä. Ei ole esteetön.

Rihtniemennokka on Etelä-Suomen mantereen läntisin paikka. Jos lintujen bongailu ei kiinnosta, myrskyisellä säällä täällä voisi katsella upeita aaltoja, koska paikalta näkee suoraan avomerelle.

PS. Jos haluat kävelemään luontopolulle, tutustu esim. täältä noin kymmenen kilometrin päästä löytyvään Hierkonpolkuun!

Huidankeidas (Honkajoki)

Sijainti: Google Mapsiin voi laittaa määränpääksi Haukantie 387, Honkajoki. (Siikaistentieltä on paikkaan selkeät opasteviitat.) Reitin lähtökohdasta löytyy pysäköintialue, johon sopii useampi auto.

Reitin pituus: Lyhyt janareitti, jonka pituus on noin 0,8 km per suunta.

Vaikeus: Helppo.

Hieman tylsä reitti (varsinaisella suoalueella reitti ei kulje), mutta näköala suolle on lintutornista upea! Tällä reitillä ei ole nuotiopaikkaa.

Nyt kesällä osassa kohtaa polku oli pitkää heinikkoa täynnä ja tämä ei tietenkään punkkien vuoksi kovin hyvä asia…

Ps. Koska tämä on lyhyt reitti, me kävimme samana retkipäivänä myös Siikaisten Katselmakalliolla ja Pappilanniemen luontopolulla.

Pappilanniemen luontopolku (Siikainen)

Sijainti: Siikaisten kirkolta käännytään Aittasalmen metsätielle ja siitä opastekyltin mukaisesti vasemmalle Pappilanniemen tielle. Reitin lähtöpiste on tässä kohdassa, johon myös sopii auton pysäköimään.

Reitin pituus: Noin 1,7 kilometrin pituinen rengasreitti. Polku näkyy retkikartta.fi:ssä.

Vaikeus: Helppoa tavallista metsäpolkua.

Hieman lyhyt, mutta siten aivan pikkulapsillekin sopiva metsäpolku, jonka varrelta löytyy lintutorni hienolla näköalalla järvelle. Lisäksi reitin lopussa (/lähtöpaikassa) on laavu.

Luontopolku on seurakunnan toteuttama, joten reitillä on Raamatun jakeita sisältäviä kylttejä sekä yhdessä kohtaa risti.

Ps. Me kävimme samana retkipäivänä myös Siikaisten Katselmakallion retkeilyreitillä ja Honkajoen Huidankeitaalla.

Mustasaarenkeidas (Isojoki)

Sijainti: Piikkiläntien lopussa on reitin lähtöpaikka (ks. sijainti Google Mapsissa). Jos tulee esim. Porista päin, helpoiten pääsee kääntymällä tieltä nro 661 Suojoenkylätielle ja ajaen sitä Piikkilänkylään asti, josta siis käännytään oikealle.

Reitin pituus: 1,3 kilometrin pituinen rengasreitti.

Vaikeus: Helppo reitti. Aluksi metsäpolku on hieman kapea, mutta reitin pystyisi siis rattaidenkin kanssa kulkemaan. Pitkospuuosuus on leveä ja hyväkuntoinen.

Tämä reitti oli hieman liian lyhyt meidän makuun, mutta muuten oikein kiva ja nätti luontopolku. Alue on luonnonsuojelualuetta.

Tämän reitin varrella ei ole nuotiopaikkaa, mutta lintutornilla on pöytä ja penkit, jos evästauon haluaa pitää.

Koskeljärvi (Eura)

Sijainti: Lähtöpisteitä on kaksi: Uhrattu-nimisen paikan parkkipaikka löytyy Uhratuntien päästä ja Latosaaren parkkipaikka Kaupunginpääntien varrelta. Koskeljärven luontoreitti, josta tämä merkintä kertoo, on siis janareitti Uhratulta Latosaarelle tai toisinpäin.

Reitin pituus: Itse valittavissa eli janareittiä voi kulkea haluamansa pituuden, mutta reitti Uhratusta Pyhäniemen laavulle on reilu 4 km. Pyhäniemi-Latosaari-osuus on noin 7 km pitkä. (Eli jos vaeltaa koko matkan, reitin pituus on noin 11 km per suunta eli edestakaisin matkaa tulee yli 20 km.)

Uhratun parkkipaikalta on noin 200 m nuotiopaikalle. Myös Latosaaren parkkipaikalta Nuhjan laavulle on erittäin lyhyt matka.

Vaikeus: Uhratusta aloittaen aluksi on helppo esteetön soratie, mutta reitti muuttuu myöhemmin metsäpoluksi ja pitkospuiksi. Latosaaren parkkipaikalta taas pääsee esteettömästi Nuhjan laavulle asti, mutta muuten reitti Latosaaren lintutornille ja Pyhäniemeen on tavallista metsäpolkua ja pitkospuita (pieni matka tietä pitkin myös).

Merkintää on päivitetty 9/22.

UHRATTU – PYHÄNIEMI

Reitillä on aluksi kaunis järvimaisema ihailtavana.

Uhratusta löytyy nuotiopaikka, kun kääntyy aluksi reitin lähtökohdassa vasemmalle (varsinainen reitti lähtee siis oikealle).

Parin kilometrin tieosuuden jälkeen reitti kääntyy metsäpolulle.

PYHÄNIEMI – LATOSAARI

Ennen Latosaarta on Nuhjan laavu ja luontolava, josta on vielä noin puolisen kilometriä Latosaareen.

LATOSAARI

PS. Katso myös muita paikkoja Eurassa: Hiittenkarin luontopolku, Harolan luontopolku ja Sieravuoren ulkoilureitti

Kuasman kiäppi (Kiikoinen, Sastamala)

Sijainti: Kiikoisissa Kuorsumaanjärven ympärillä. Lähtöpaikkoja reitille on useita, esimerkiksi Kakkurilammintiellä ja Hepokorventiellä on parkkipaikka.

Pituus: Kokonaisuudessaan ”kiäppi” on lähes 14 km (ilman lisäkiäppiä), mutta siitä voi tietenkin kulkea vain haluamiaan osuuksia. Katso kartta esim. täällä. Tässä merkinnässä on toistaiseksi kerrottu Kuorsumaanjärven lintutornin osuudesta, joka on alle kilometrin sekä lisäkiäppi-osuudesta, joka on muutaman kilometrin rengasreitti.

Vaikeus: Helppo. Reitti kulkee monenlaisten maastojen läpi: on mm. metsäpolkua ja ihan tavallisia autoteitä. Olemme kulkeneet alueella vain pari osuutta, joten koko reitin kiertämisestä ei ole kokemuksia.

Kuorsumaanjärven lintutorni ja laavu

Auton voi jättää osoitetulle paikalle Kakkurilammintien varrella. Kyseiseltä paikalta lintutornille on vain noin 300 metrin matka per suunta. Polku kulkee ojan vieressä, reitillä pitkospuita.

Lisäkiäppi

Pelkän lisäkiäppi-osuuden kulkemalla saa mukavan noin 3,5 km pituisen rengasreitin tehtyä. Jätä auto uimarannan parkkipaikalle. Ensin on käveltävä lyhyt matka autotietä, kunnes pääsee aloittamaan metsäpolun kulkemisen. Reitti on selvästi merkitty ja se näkyy esim. retkikartta.fi:ssä.

Lasten mielestä reitillä parasta olivat erilaiset metsäojia ylittävät sillat.

Reitillä on monenlaista maastoa.

Ps. Tältä alueelta ei ole kovin pitkä matka Laviantien varrella olevalle Pirulanvuorelle ja Velhonvuoren putoukselle.

Teemuluoto ja luontopolku Halssiin (Pori)

Sijainti: Meri-Porissa. Aja Fleiviikintieltä Katontekijäntielle, jonka varrelta löydät pysäköintialueen.

Reitin pituus: Katontekijäntien pysäköintialueelta lintutornille on alle 500 m. Alueelta lähtee myös luontopolku Halssiin, jos haluaa pidempään luontoretkeillä (ks. esim. retkikartta.fi) ja sen pituus on reilun 2 km per suunta (janareitti).

Vaikeus: Helppo ja lyhyt reitti Teemuluodon lintutornille. Aluksi polku on parkkipaikalta lähtiessä leveää esteetöntä polkua, mutta muuttuu myöhemmin pitkospuiksi. Luontopolku Halssiin on pitkospuiden osalta huonokuntoinen.

Teemuluodon lintutornista avautuu näköala suurelle suistoalueelle.

Halssiin menevä luontopolku on melko huonokuntoinen (pitkospuut huonossa kunnossa ja monessa kohtaa pois paikoiltaan).