Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden luontopolku (Kristiinankaupunki)

Sijainti: Luontopolulle voi lähteä kolmelta eri parkkipaikalta, mutta ainakaan tänä talviviikonloppuna kaikki parkkipaikat eivät olleet aurattuja kunnolla eli suosittelisin autolla tuleville lähtöpaikaksi näin talvella Merikadun varrella olevaa pysäköintipaikkaa (löytyy Google Mapsista nimellä Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti -luontopolku). Itäpuolen parkkipaikka löytyy täältä.

Reitin pituus: Luontopolkuosuuksien pituus on noin 5 km (riippuu hieman siitä, mitä reittiä kulkee), mutta jos ei halua kulkea samoja polkuja takaisin, on lisäksi kaupunkiteillä kulkemista noin 1,5 km eli reitistä saa tehtyä helposti siten rengasreitin. Halutessaan voi toki tehdä janareittinä lyhyemmän retken jommallakummalla puolella. Netistä löytyy pdf-tiedostona esite, missä kartta ja eri pisteiden etäisyydet.

Vaikeus: Melko helppo. Reitillä on metsäpolkua ja pitkospuuosuuksia.

Kaunis reitti näin talvellakin, mutta kesällä tämä olisi varmasti vieläkin upeampi kohde ja silloin aitauksissa näkisi myös lampaita. Riippusillan vierestä löytyy nuotiopaikka ja kuivakäymälä.

Reitti on merkitty selvästi puihin sinisin (ja punaisin) merkein sekä sen lisäksi reitin varrella on useita karttakuvia.

Tiilitehtaanmäen luontopolku

Reitin varrella on opastetauluja alueen luontoon liittyen.

Pohjoislahden luontopolku

Suosittelut!

Monna-Ooperi-luontopolku (Rauma)

Sijainti: Auton voi pysäköidä esimerkiksi Ooperiin (Vanha Turuntie 56, Rauma), mutta myös mm. Kodisjoentieltä voi lähteä liikkeelle.

Reitin pituus: Varsinainen Monna-Ooperi-luontopolku on noin 6,5 km (rengasreitti), mutta Ooperista voi kulkea esim. vain laavulle asti janareitin, jolloin pituus on noin 1,5 km per suunta. Reitin kartta löytyy netistä pdf:nä (hieman epäselvä kylläkin…) ja kyseinen luontopolku eli ”keltainen reitti” näkyy merkittynä retkikartta.fi:ssä. Toinen mahdollisuus on kulkea ”valkoinen reitti”. Alueella kulkee lisäksi paljon pururatoja Lähdepellon kuntoilualueella ja monenlaisia pienempiä metsäpolkuja, joten itsekin voi retkikartan avulla kävellä haluamansa reitin.

Vaikeus: Helpohko. Pienesti korkeuseroja.

Jos reittiä lähtee kiertämään Ooperista myötäpäivään, se kulkee aluksi pitkin kaunista järvenrantaa.

Virallinen reitti, jota itsekin kuljin, menee tuon osuuden jälkeen noin 1,5 km pitkin tavallista asfalttikävelytietä ennen kuin reitti kääntyy takaisin metsään kallioille. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut mieluummin tehdä jonkin oman reitin kulkemalla Pitkäjärvenkalliolla/Lähdepellon kuntoilualueella kohti Ryssänkalliota.

Sadepäivän jälkeen goretex-kengät olivat hieman pakollinen varustus, koska monessa kohtaa vettä oli kerääntynyt runsaasti.

Laavulla ei ollut puita.

PS. Katso myös muita Rauman kohteita: Kodisjoen luontopolku, Kokkovuori ja Omenapuumaan luontopolku.

Keidaslammi (Noormarkku, Pori)

Sijainti: Keidaslammille pääsee kahdesta eri suunnasta, Laviantien tai sitten Kourijärven suunnasta. Tämä merkintä kertoo Laviantien puolelta lähtevästä polusta. Jos haluat lyhyen reitin esim. lasten kanssa käveltäväksi, auton voi jättää Vihdanmäentien jälkeen jatkuvan lyhyen nimettömän tien päähän, johon sopii auton pysäköimään ja josta polku siis kulkee suoraan Keidaslammille. (Jos kirjoitat Google Mapsin navigointiin määränpääksi vain Keidaslammin, se ohjaa hieman muualle.)

Reitin pituus: Monia mahdollisuuksia. Vihdanmäentien jälkeen olevalta nimettömältä tieltä on Keidaslammin laavulle matkaa vain noin 1 km, mutta toisaalta taas on mahdollisuus tehdä monen kilometrin retki lähtemällä joko Inhottujärven parkkipaikalta tai Kourijärven parkkipaikalta. Esim. Inhottujärveltä Keidaslammille on n. 6,5 km, Laviantieltä Keidaslammin laavulle on noin 3,5 km (per suunta). Katso kartta, johon merkitty myös reittien pituudet tai käytä retkikartta.fi:tä.

Vaikeus: Metsäpolkua, jonka varrella mm. paljon kiviä sekä lisäksi suo-osuudella pitkospuut.

Kiva, vaihteleva reitti!

Keidaslammin laavulla ei ole tavallista nuotiopaikkaa, mutta kamiina löytyy.

Ps. Inhottujärvestä on oma merkintänsä. Suosittelen lämpimästi Inhottujärvi-Keidaslammi-reittiä. 🙂 Keidaslammilta voi Noormarkun retkeilyreittiä jatkaa myös toiseen suuntaan kohti Kalajärveä ja siitä vielä pidemmälle Kourijärvelle tai jopa Joutsijärvelle asti.

Saantee/Sandö (Ahlainen, Pori)

Sijainti: Sandöntie, Ahlainen. Aja tie loppuun venelaiturin pysäköintialueelle, jos tulet autolla. Kävele pysäköintialueelta Sandöntietä hieman takaisinpäin ja käänny vasemmalle Kryytholmantielle (yksityistie), jonka varrelta pääset pian kääntymään Saanteen poluille.

Pituus: Jos kävelee aivan Saanteen nokkaan asti ja sieltä taas takaisin pysäköintialueelle (katso polun reitti esim. retkikartta.fi:stä), pituutta tulee melkein 7 km. Puolivälin tienoilla on mahdollista oikaista, mutta silloin näkemättä jää hieno alue niemen nokasta.

Vaikeus: Suht helppoa tavallista luontopolkua (osa on leveämpää metsätietä), mutta tällä hetkellä ainakin niemen toisella puolella (Lanskatanlahden puolella) on paljon kaatuneita puita polun varrella, joita täytyy väistellä.

Reitillä on kauniita merimaisemia.

Suosittelut! Nätti ja pituudeltaan sopiva reitti lapsillekin. Reitin yhtenä nähtävyytenä lapsille ”kivituoli”, joka näkyy seuraavassa kuvassa.

PS. Katso myös muita kohteita Ahlaisissa, mm. Hööpäkki ja Kitukoski.