Metsäjärven luontopolku (Köyliö, Säkylä)

Sijainti: Lähin paikka, mihin auton voi pysäköidä, löytyy laittamalla määränpääksi Metsäjärven (Google Mapsissa näkyvissä tässä), mutta reitille voi lähteä myös Kaarnikantieltä, jos ei halua ajaa autolla metsätietä pitkin tuohon kohtaan. Kankaanpään kylän kartta löytyy täältä, johon reitti ja mahdolliset pysäköintialueet on myös merkitty.

Reitin pituus: Me menimme tätä reittiä pitkin rengasreitin ja pituudeksi tuli noin 3,6 km. Jos liikkeelle lähtee Kaarnikantieltä (läheltä Kaarnikkaa) ja kiertää koko reitin, pituus on 5,5 km. Alueella on toki mahdollista tehdä vieläkin pidempiä retkiä.

Vaikeus: Helppo. Reitti kulkee osittain metsäautoteitä pitkin, mutta järven vieressä kulkeva osuus on kapeampaa metsäpolkua. Parissa kohtaa pitkospuita.

Me aloitimme reitin kulkemalla lähtöpaikasta ensin järvelle, mutta jälkikäteen ajatellen olisi ollut kivempi kiertää ensin tylsempi metsäosuus, jolloin laavukin olisi ollut vasta loppuvaiheessa matkaa. Koska emme lähteneet liikkeelle Kaarnikantieltä, pieni osuus reitistä jäi näkemättä.

Laavun lisäksi reitiltä löytyy varauskota.

Reitillä oli näin keväällä pari mutaista kohtaa, jotka pystyi onneksi melko hyvin sivusta kiertämään.

Tieosuudet olivat hieman tylsiä, mutta muuten reitti oli ”ihan kiva”.

Koskeljärvi (Eura)

Sijainti: Lähtöpisteitä on useampia. Tämä merkintä on Uhrattu-nimisestä paikasta, joka löytyy Uhratuntien päästä. (Muissa paikoissa emme ole vielä käyneet, joten niistä voit lukea tietoja esim. luontoon.fi-sivustolta.)

Reitin pituus: Itse valittavissa eli janareittiä voi kulkea haluamansa pituuden, mutta koko reitti Uhratusta Pyhäniemen laavulle on reilu 4 km (eli yht. lähemmäs 9 km) tai jos vaeltaa Latosaarelle asti, reitin pituus on lähemmäs 11 km per suunta.

Vaikeus: Helppo esteetön soratie aluksi; reitti muuttuu myöhemmin metsäpoluksi ja pitkospuiksi.

Reitillä on aluksi kaunis järvimaisema ihailtavana.

Uhratusta löytyy nuotiopaikka, kun kääntyy aluksi reitin lähtökohdassa vasemmalle (varsinainen reitti lähtee siis oikealle).

Olimme retkeilemässä lasten kanssa ja teimme siksi vain lyhyehkön retken tällä kertaa, koska kävimme myös muualla Eurassa (Harolassa) samalla kertaa. Täten tämän reitin metsäosuudesta ja Pyhäniemen laavusta ei ole toistaiseksi kokemuksia jaettavaksi.

Kuasman kiäppi (Kiikoinen, Sastamala)

Sijainti: Kiikoisissa Kuorsumaanjärven ympärillä. Lähtöpaikkoja reitille on useita, esimerkiksi Kakkurilammintiellä ja Hepokorventiellä on parkkipaikka.

Pituus: Kokonaisuudessaan ”kiäppi” on lähes 14 km (ilman lisäkiäppiä), mutta siitä voi tietenkin kulkea vain haluamiaan osuuksia. Katso kartta esim. täällä.

Vaikeus: Reitti kulkee monenlaisten maastojen läpi: on mm. metsäpolkua, pitkospuita ja ihan tavallisia autoteitä.

Valitettavasti tästä reitistä ei ole vielä suuremmin kokemuksia, joten merkintää päivitetään/täydennetään myöhemmin! Ja lukijathan saavat myös jakaa kokemuksiaan kommenttikentässä.

Kuorsumaanjärven lintutorni ja laavu

Auton voi jättää osoitetulle paikalle Kakkurilammintien varrella. Kyseiseltä paikalta lintutornille on vain noin 300 metrin matka per suunta. Polku kulkee ojan vieressä, reitillä pitkospuita.

Ps. Tältä alueelta ei ole kovin pitkä matka Laviantien varrella olevalle Pirulanvuorelle.

Poikeljärven reitti (Pori)

Sijainti: Jos etsit lyhyttä reittiä esim. lasten kanssa käveltäväksi, liikkeelle kannattaa lähteä Huilausnevantien ja Aromäentien risteyksestä (katso sijainti Google Mapsissa), josta tämä merkintä kertoo. Jos taas etsit pitkää reittiä, hyvä lähtöpaikka on Onnenkoski, josta löytyy oma merkintänsä.

Reitin pituus: N. 1,5 km per suunta eli yhteensä kolme kilometriä (janareitti), jos liikkeelle lähtee em. mainitusta tien risteyksestä.

Vaikeus: Suurelta osin kivikkoinen metsäpolku.

Matkan varrella on paljon kivikkoista hakkuualuetta.

Poikeljärven rannalta löytyy laavu ja nuotiopaikka sekä puucee.

Pirulanvuori ja Suodenniemen retkeilypolut (Sastamala)

Sijainti: Jos olet menossa Pirulanvuoren näkötornille, auton voi jättää Laviantien varteen pienelle parkkipaikalle (osoite: Laviantie 600, Sastamala). Samasta paikasta voi lähteä alueen luontopolulle.

Reitin pituus: Laviantien varresta Pirulanvuoren näkötornille on matkaa vain 250 metriä. Pienten lasten kanssa voi jäädä seikkailemaan ihan vain Pirulanvuoren päälle (siinäkin saa mukavaa ulkoilua riittävästi, kun kiipeilee kallioilta toisille), mutta jos kaipaa pidempää luontopolkua, voi lähteä kulkemaan Suodenniemen retkeilyreittiä. Reitin kokonaispituus on ilmeisesti noin 10 km, mutta me teimme lasten kanssa muutaman kilometrin pituisen reitin, jossa kiersimme Huutijärven ja Kaituri-järven. (Polku näkyy retkikartta.fi:ssä, mutta netistä löytyy myös pdf-kartta.)

Vaikeus: Melko helppo, toki kallioilla pitää lasten kanssa olla varovainen. Ei ole esteetön.

Pirulanvuoren näkötorni nousee korkealle ja sieltä voi katsella maisemia pitkälle mm. Palojärven ympäristöön.

Me jatkoimme Pirulanvuorelta kohti Huutijärveä, polku on merkitty keltaisin merkein puissa. Huutijärveltä jatkoimme matkaa kohti Kaituria ja sen matkan varrella oli kota, jonka vieressä söimme eväät. Molemmilla näillä kahdella pienellä lammella/järvellä oli useita laitureita – niillä voisi kai kalastaa. Tällä osuudella ei ole laavua, mutta kartan mukaan sellainen löytyy toiselta puolelta reittiä mm. Suodenjärven vierestä.

+ Lisävinkki: Pirulanvuoren näkötornin parkkipaikalta on lyhyt matka pienelle putoukselle (Velhonvuoren putous), jota kannattaa ilmeisesti käydä katsomassa kevätaikaan. Me olimme retkeilemässä syksyllä, jolloin putousta ei juuri putoukseksi erottanut edes… Lisäys: uudella retkellä kävimme helmikuussa ja silloin jäinen putous oli hienon näköinen.

Hiittenkarin luontopolku (Kauttua, Eura)

Sijainti: Kauttualla. Luontopolulle voi lähteä kolmesta kohdasta, joiden osoitteet ovat seuraavat: Sepäntie 153, Eura / Möljän venesatama (Google Mapsiin voi laittaa Möljän leijonaranta) / Hevossuonrannan parkkipaikka (Hevossuontie 114). Parhaiten autoja sopii venesataman pysäköintialueelle.

Reitin pituus: Reitin pituus on kokonaisuudessaan noin 2,7 km. (Reitti ei ole rengasreitti, joten jos haluaa palata takaisin aloituspaikkaansa, pituutta tulee koko reitin kiertämällä yli 5 km.) Pienten lasten kanssa yksi hyvä vaihtoehto on jättää auto sataman parkkipaikalle ja kävellä siitä Hiittenkarin kärkeen (n. 1,2 km) & takaisin. Katso reitin kohdat ja pituudet tarkemmin tästä kuvasta. Luontopolkua ei ole merkitty retkikartta.fi:hin.

Vaikeus: Helppo, mutta ei esteetön, vaan polulla on kiviä ja juuria jne. Polku kulkee suureksi osaksi järven rannassa.

Luontopolulla on kauniita maisemia ja näköala Pyhäjärvelle hieno.

Pienten lasten kanssa hyvä lähtöpaikka on Möljän leijonaranta, josta on suhteellisen lyhyt matka Hiittenkarin kärkeen ja takaisin. Luontoretkeilyn lisäksi satamassa voi poiketa leikkipuistoon.

Ritajärven luonnonsuojelualue (Sastamala)

Sijainti: Karttaan voi laittaa osoitteeksi Ritajärventie 358, jolloin päätyy Ritajärventiellä olevalle pysäköintialueelle. (Pari muutakin parkkipaikkaa löytyy alueen eri laidoilta, mutta tästä kyseisestä paikasta lähtee Valkeajärven reitti, josta tämä merkintä suurimmaksi osaksi kertoo.)

Reitin pituus: Valkeajärven reitti on noin parin kilometrin pituinen rengasreitti, mutta alueella menee pidempiäkin reittejä. Katso tarkemmin reitit täältä pdf-kartasta.

Vaikeus: Helppokulkuinen. Ritajärventien pysäköintipaikalta on lyhyt esteetön soratie Valkeajärven rantaan, mutta varsinaiset kierrokset eivät ole esteettömiä, vaan reiteillä on mm. kiviä ja juuria ja pitkospuita.

Me kiersimme lasten kanssa Valkeajärven reitin, mutta matkalla poikkesimme myös lyhyesti Alinen Ritajärven reitille ja kävimme myös Ylinen Ritajärven rannalla. Nämä koukkaukset eivät juurikaan matkan pituutta lisänneet.

Valkeajärven reitin maisemat ovat kauniit ja matkalla on parikin laavua nuotiopaikkoineen sekä useita penkkejä levähdyspaikoiksi.

Tämä seuraava alla oleva kuva on otettu Paavinhatun näköalapaikalta, jossa on myös laavu.

Valkeajärven reitiltä löytyy Paavinhatun lisäksi seuraavassa kuvassa näkyvä Kannaksen laavu.

Seuraava kuva on Alinen Ritajärven rannalta, reitillä olevalta näköalapaikalta.

Upea paikka, tänne täytyy mennä uudelleenkin kiertämään pidemmät reitit! Valkeajärven reitti kiersi lähes koko ajan järven rantaa pitkin, minkä vuoksi maisemat olivat kauniit. Reitti oli hyväkuntoinen.

Lauhanvuoren kansallispuisto (Isojoki)

Sijainti: Lauhanvuorentiellä Isojoella. Useita pysäköintipaikkoja, joten reitti kannattaa suunnitella jo etukäteen ja valita parkkipaikka sen mukaan.

Reitin pituus: Paljon erilaisia vaihtoehtoja, joihin voit tutustua täällä. Löytyy lyhyt parin kilometrin pituinen kierros, mutta myös esim. 9 kilometrin reitti.

Vaikeus: Helppokulkuinen.

Me teimme Lauhanvuorelle retken, jossa tutustuimme kolmeen eri paikkaan: Kivijataan, Spitaalijärvelle ja Rantapolulle, jonka lähtöpisteenä on korkea näköalatorni.

KIVIJATA

Suuri pirunpelto oli ensimmäinen pysähdyksemme. Tästä olisi päässyt kiertämään 4,5 km:n pituisen Pirunkierroksen, mutta me kävelimme vain hetken matkaa sitä, koska suunnitelmissa oli tutustua vielä muihinkin paikkoihin kyseisessä kansallispuistossa.

SPITAALIJÄRVI

Kivijatan jälkeen pysähdyimme Spitaalijärven pysäköintialueelle, josta oli lyhyt kävely järven rannalle. Rannalla on nuotiopaikka ja keittokatos.

RANTAPOLKU JA NÄKÖTORNI

Viimeisin pysähdyksemme tällä retkellä oli Lauhanvuoren näkötorni ja siitä lähdimme kiertämään lasten kanssa noin 2,5 km pitkän Rantapolku-kierroksen (on rengasreitti).

Hieno paikka, täytyisi mennä uudelleen!

Piikajärvi ja Palojärvi (Kokemäki)

Sijainti: Käänny Huovintieltä (32810 Kokemäki) kohti Piikajärveä. Vieressä on myös lentokenttä. Myös Palojärvi laavuineen sijaitsee saman Huovintien varressa.

Reitin pituus: Itse valittavissa. Palojärven laavun viereen saa pysäköityä auton aivan lähelle. Samoin myös Piikajärven viereen saa auton pysäköityä. Näistä molemmista paikoista voi lähteä kävelemään erilaisia reittejä, jopa Kokemäen Pitkäjärvelle tai Harjavallan Hiittenharjulle asti, jolloin matkaa tulee useita kilometrejä.

Vaikeus: Helppo. Alueella voi liikkua esimerkiksi rattaidenkin kanssa.

Näistä paikoista ei ole kovin paljoa kerrottavaa, sillä Piikajärvellä olemme poikenneet vain kerran lyhyesti, jolloin kävelimme Piikajärven vierestä menevää polkua. Toisella kertaa olimme Palojärven laavulla ja kävelimme sen ympäristössä. Helppoa, hieman tylsää reittiä, mutta ihan nättiähän järven rannoilla on kävellä.

Ensimmäinen kuva on Piikajärveltä, seuraavat Palojärveltä.

Palojärven laavulla oli pieni puuvarasto eli puita ei tarvitse itse viedä mukana. Laavu sijaitsee aivan autotien vieressä.

Alueella olisi melko helppoa kulkea myös esim. rattaiden kanssa, jos lapset eivät vielä itse jaksa pitkälle kävellä. Toki hieman puunjuuria poluilla on.

+ Lisävinkki: Poikkea myös Harjavallan Hiittenharjulla, jonka ympäristössä menee paljon retkeilyreittejä (talvella laskettelukeskus ja hiihtolatuja).

Sääksjärvi ja Kanninkivi (Kokemäki)

Sijainti: Jätä auto Sääksjärventielle, jossa on tien varressa pari levennyskohtaa. Polku lähtee siitä pienen matkan päästä, voimalinjojen kohdalta.

Reitin pituus: Sääksjärventieltä on arviolta vain 200-300 m Kanninkivelle polkua pitkin.

Vaikeus: Helppo polku Kanninkivelle, mutta kivellä kiipeillessä on toki syytä noudattaa varovaisuutta.

Pieni kyltti opastaa Kanninkivelle menevälle polulle.

Kanninkivi on siirtolohkare, josta löytyy luola.

Kanninkiveltä on hieno näköala Sääksjärvelle.