Hervantajärven retkeilyalue / Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualue (Tampere)

Sijainti: Hervannassa Tampereella. Pysäköintipaikkoja on kolme (Vanhalla Hervannantiellä, Salmenkalliontiellä ja Partinkadulla) ja paikallehan pääsee kätevästi myös esim. ratikalla. Katso alueen kartta outdoorstampereen sivuilta.

Reitin pituus: Monenlaisia mahdollisuuksia, koska alueella kulkee paljon erilaisia polkuja. Me kuljimme Makkarajärvenkadulta ensin Makkarajärvelle ja sen jälkeen kiipesimme katsomaan metsäkappelia kallion päälle. Jatkoimme retkeä Kolmenkunnan rajapyykin kautta Viitastenperän laavulle ja sieltä siis takaisin autolle Makkarajärvenvuoren kautta. Kierrokselle tuli pituutta noin 4,5 km ja reitti oli mukavan vaihteleva. Meidän kulkema reitti trailmapissa. Pääpolut on merkittynä hyvin, risteyskohdista löytyy selkeät viitat.

Vaikeus: Helppokulkuinen, hieman korkeuseroja kallioille nousemisten vuoksi. (Lunta oli vielä paljon nyt 24.3.24, mutta polut olivat siis hyvin tallautuneet.)

Makkarajärvellä on nuotiopaikka. Iso puuvarasto löytyy eli omia puita ei tarvitse kantaa mukana.

Tämä seuraava kuva Makkarajärveltä on toiselta puolelta kuvattuna kuin missä nuotiopaikka on.

Metsäkappeli löytyi kallion päältä läheltä Makkarajärveä.

Kolmenkunnan rajapyykki.

Hervantajärvelle on hienot maisemat Viitastenperältä.

Viitastenperältä löytyy hieno laavu ja nuotiopaikka. Myös täällä on iso puuliiteri.

Näköala näin pilvisenä talvipäivänä ei ollut kaunein, mutta helposti voi kuvitella, kuinka hienoa täällä kesäaikaan on. 🙂

Suosittelut!

Jätä kommentti