Yyterin lietteiden reitti ja Langoura (Pori)

Sijainti: Jätä auto Huhtalanraitti-nimisen tien varrelta löytyvälle pysäköintialueelle (Huhtalanraitti 206). Pysäköintialueelta pääsee lähtemään joko Langouran lintutornille tai sitten Yyterin lietteiden reitille. (Lietteiden reitti päättyy Yyterin hiekoille Munakarin lähelle, joten toki matkaan voi lähteä sieltäkin suunnasta jättämällä auton esimerkiksi Yyterin lomakeskuksen / Huikeen parkkipaikalle.)

Reitin pituus: Jos kävelee koko Yyterin lietteiden reitin, pituus on yht. noin 8 km (janareitti eli 4 km per suunta), mutta reittiä voi kävellä vain osan matkaa tai vaihtoehtoisesti muita reittejä hyödyntämällä tehdä pidemmänkin retken. Me olemme kävelleet pienten lasten kanssa esimerkiksi Huhtalanraitilta noin pari kilometriä Sannannokka-lintutornille asti ja kääntyneet sitten takaisin. Isomman lapsen kanssa olen kulkenut lietteiden reitin kokonaan ja jatkanut sen loputtua Munakarin säikältä vielä eteenpäinkin.

Jos taas lähtee kulkemaan Langouran puolelle, Langouran lintutornille ei ole matkaa edes 100 metriä, mutta Huhtalan lintutornille on noin puoli kilometriä. Polut näkyvät esim. retkikartta.fi:ssä.

Vaikeus: Suht helppo. Paljon pitkospuita. Lietteiden reitti ei ole esteetön, mutta Langouran lintutornille oleva lyhyt reitti on esteetön.

Olemme käyneet lietteiden reitillä useita eri kertoja eri vuodenaikoina, tässä joitakin kuvia ja tarkempia tietoja. Katso myös Yyterin santojen alueesta kertova merkintä sekä merkintä Preiviikinlahden reiteistä.

Huhtalanraitilta Sannannokan lintutornille ja siitä eteenpäin kohti Munakaria

Pysäköintialueen vierestä löytyvä kyltti näyttää etäisyydet eri kohteisiin.

Kohti Yyterin lietteitä mentäessä reitti kulkee aluksi tavallista soratietä pitkin, kunnes reitillä tulee pitkospuita ja pian myös ensimmäinen lintutorni.

Lietteiden reitin ensimmäiseltä lintutornilta kannattaa kuitenkin jatkaa matkaa eteenpäin, kunnes saapuu Mäntyniemen lenkin risteykseen. Kyseisestä kohdasta alkaa leveämpi kulkuväylä.

Jos Lietteiden reitille tulee Mäntyniemen lenkin kohdalta, periaatteessa leveällä kulkuväylällä voi esim. lastenrattaitakin työntää. Seuraavat kaksi kuvaa ovat Mäntyniemen lenkin osuudelta.

Sannannokalta leveä pitkospuureitti jatkuu edelleen kohti Isosannan lintutornia. Sen jälkeen reitin pitkospuut muuttuvat taas kapeammiksi.

Lietteiden reitti päättyy Munakarin säikälle, mistä esimerkiksi Yyterin lomakeskukselle on vielä vajaa pari kilometriä matkaa.

Lämpimät suosittelut Yyterin lietteiden reitille!

***

Langoura ja Huhtalan lintutorni

Huhtalanraitin pysäköintialueelta voi mennä myös Langouran lintutornille (matka alle 100 m), joka on esteetön luontotorni.

Langouran lintutornilta voi jatkaa Huhtalan lintutornille Preiviikinlahden suuntaan, mutta ainakin viimeksi keväällä 2020 pitkospuut olivat sillä reitillä sikinsokin. Toki kulkeminen silti onnistui.

Yyterin santojen/hiekkojen alue (Pori)

Sijainti: Yyteri löytyy Meri-Porista. Esimerkiksi Yyterinsantojentien päästä ja Yyterin hotellin vierestä Sipintieltä löytyy pysäköintialueet, mutta lähtöpaikkoja on toki muitakin.

Reitin pituus: Monia mahdollisuuksia yhden kilometrin reiteistä lähtien. Yyterin viralliset merkityt retkeilyreitit näet tästä kartasta. Lasten kanssa yksi hyvä reitti on noin 3 kilometrin mittainen ”Golfpolku” tai ”Keisarinreitti”. (Ps. Yyterin lietteistä ja Herrainpäivien luontopolusta löytyy tästä blogista omat merkintänsä, joihin kannattaa myös tutustua!) Lisäksi entisen surffirannan vierestä lähtee nykyisin lyhyt esteetön lankonkireitti.

Vaikeus: Yleisesti ottaen helppoja reittejä.

Monille Yyterin hiekkaranta on tuttu kesäinen matkailukohde, mutta kävelyretkiä voi hyvin tehdä talvellakin. Yyterin päälankonki on uusittu ja seuraavista kuvista alempi on uudempi.

Talvella alueella on pulkkamäki Keisarinpankissa (huom. älä laske muilla dyyneillä).

Seuraava kuva on reitiltä, joka lähtee Yyterin hotellin vierestä kohti Herrainpäiviä. Se on osa ”Yyterin reittiä” ja ”Golfpolkua”.

Seuraavat kuvat ovat Yyteristä Lietteiden suuntaan meneviltä metsäreiteiltä.

Alueen monilla poluilla voi kulkea kävellen tai pyörällä.

Yyterin aukion läheisyydestä (eli Yyterinsantojentien päässä olevan pysäköintialueen vierestä) löytyy nykyisin kuntoportaat ja kuntoilulaitteita.

Jos pelkkä kävely ei lapsia innosta, voi hiekkarannalla käydä leikkimässä leikkipuistossa ja parkkipaikan läheisyydestä löytyy nuotiopaikka. Lisäksi Yyteristä löytyy myös mukava ulkoliikuntapaikka Seikkailupuisto Huikee, jossa pääsee kiipeilemään köysiradoilla.

Tammikuussa 2022 Yyteriin on avattu uusi esteetön lankonkireitti, jonka lähtöpisteeseen pääsee autolla (surffirannan pysäköintipaikka), mutta hieman pidempää luontoretkeä kaipaavat voivat lähteä esimerkiksi Yyterin virkistyshotellilta Golfpolkua pitkin kohti uutta lankonkireittiä.

Munakarin säikkä

Munakari on pieni saari, jolle voi matalan veden aikaan kävellä säikkää pitkin. Auton voi jättää esimerkiksi Yyterin lomakeskuksen parkkipaikalle, josta Munakariin on matkaa noin pari kilometriä. Munakarin kohdalta alkaa myös upea Yyterin lietteiden reitti, minkä voi yhdistää santojen alueella kävelemiseen ja täten on mahdollista tehdä yli 10 kilometrinkin pituisia reittejä.

Alueella on nuotiopaikka.