Pyhävuori (Kristiinankaupunki)

Pyhävuoren vaellusreitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Sportvägen, Kristiinankaupunki.
🥾 Reitin pituus: Monia vaihtoehtoja (1-8,5 km).
🌱 Vaikeus: Melko helppoja reittejä, paljon leveää latupohjaa. Hieman korkeuseroja.
🔥 Taukopaikka: Laavu löytyy.
👀 Hyvä tietää: Kallion päältä on hieno näköala pitkälle.

Sijainti: Urheilutien (Sportvägen, Kristiinankaupunki) loppupuolelta löytyy parkkipaikkoja. Reittien lähtöpiste löytyy Google Mapsista nimellä ”Pyhävuoren vaellusreitti”.

Reitin pituus: Alueelta löytyy useampi merkitty reitti, joiden pituudet vaihtelevat 1-6,5 kilometrin välillä ja niitä on toki mahdollista myös yhdistellä. Katso kartta alempaa sekä myös Kristiinankaupungin sivuilta. Lisäksi täältä voi retkeillä myös Susiluolalle ja tehdä noin 8,5 km pituisen kierroksen.

Vaikeus: Melko helppo.

Suurin osa reiteistä kulkee latupohjaa pitkin eli talvella tänne voisi tulla myös hiihtämään ja sen lisäksi täältä löytyy laskettelumäki. Me kiersimme nyt syksyn 2025 retkellä viiden kilometrin pituisen ”sinisen” kierroksen, mikä on ainut reitti, joka on tarkoitettu vain kävelijöille (noin puolet menee metsäpolkua pitkin kallioisessa maastossa).

Kartta isompana.

Me kiersimme sinisen reitin vastapäivään eli niin, että reitin alkupuolella kuljetaan Etelävuorella.

Sinisen reitin ensimmäinen ”nähtävyys” on pirunpelto. (Kartan mukaan myös keltaisen reitin varrelta sellainen löytyy.)

Maisemat ovat kivikkoiset ja kallion päältä on hieno näköala pitkälle. Etelävuori kuuluu Natura 2000 -luonnonsuojeluverkostoon.

Seuraavassa kuvassa ”Saunaseinä” (Bastuväggen), joka koostuu jyrkänteestä ja sen yläpuolelle kaartuvasta katoksesta.

Etelävuorelta löytyy myös pieni rotko.

Reitin varrella on myös laavu. Polttopuita ei näyttänyt olevan.

Loppumatka reitistä menee leveää kulkuväylää pitkin.

Pyhävuorelta löytyy myös pieni lampi, jossa on uimaranta.

Reitin lähtöpisteen vieressäkin on nuotiopaikkamahdollisuus.

Kiva reitti, suosittelut!

Ikävänmaan kierros ja Laajanojan luontopolku (Nokia)

Ikävänmaan kierros lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Pinsiöntie 268, Nokia.
🥾 Reitin pituus: Noin 3 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Melko helppo.
🔥 Taukopaikka: Reitin varrella on kotalaavu, jossa nuotiopaikka.
👀 Hyvä tietää: Täältä löytyy uimaranta.

IKÄVÄNMAAN KIERROS

Sijainti: Parkkipaikka löytyy osoitteesta Pinsiöntie 268 (Nokia).

Reitin pituus: Ikävänmaan kierros on vähän yli 3 km pitkä rengasreitti.

Vaikeus: Melko helppo.

Ikävänmaan kierros on maisemiltaan monipuolinen, sillä sen varrelta löytyy erilaisia metsiä, suota pitkospuineen ja upeita järvimaisemia. Kierroksen lopuksi voi myös käydä uimassa Alinenjärven uimarannalla.

Reitti on merkitty puihin sinisillä merkeillä. Alueella menee paljon polkuja, joten toki esim. trailmapin avulla voi tehdä omankin reitin.

Pitkospuut ja sillat ovat hyvässä kunnossa.

Reitin varrella pääsee näkemään kauniita järvimaisemia.

Uimaranta oli näin viileänä ja sateisena syyspäivänä tyhjä, mutta kesällä varmasti mukava uimapaikka.

Jos reitin kiertää myötäpäivään, aivan loppuvaiheessa on kota. (Puuvarastoa en huomannut olevan, joten omat puut täytynee mukaan ottaa, jos nuotion haluaa tehdä.)

Hieno reitti, jota voi melko lyhyen pituutensa vuoksi suositella lämpimästi myös pikkulasten kanssa retkeileville.

***

Osittain Ikävänmaan kierros kulkee samaa polkua kuin seuraavaksi esiteltävä Laajanojan luontopolku.

***

Laajanojan luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Laajanojankatu 37 läheltä voi etsiä parkkipaikan.
🥾 Reitin pituus: Yhteensä noin 2,5 km (suurimmaksi osaksi janareitti).
🌱 Vaikeus: Helpohko.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa, mutta täältä ei ole pitkä matka Ikävänmaan kierroksen laavulle.

LAAJANOJAN LUONTOPOLKU

Sijainti: Polku lähtee liikkeelle aivan Alhoniityn päiväkodin vierestä, osoite Laajanojankatu 37 (Nokia). Auton voi pysäköidä jonkin lähialueelta löytyvän tien viereen.

Reitin pituus: Janareitti (lopussa pieni kierros), jonka pituus on edestakaisin kuljettuna noin 5 km. Katso kartta.

Vaikeus: Melko helppo.

Reitti on merkitty punaisilla merkeillä. Myös tämä reitti on maastoltaan monipuolinen ja se kulkee paljolti ihanasti solisevan Laajanojan vieressä.

Jos täysin samaa reittiä ei halua palata takaisinpäin, voi tietenkin hyödyntää alueen muita polkuja ja autoteitä, jotta saa tehtyä itse jonkinlaisen kierroksen.

***

Tutustu myös muihin luontokohteisiin Nokialla: Ruutanan luontopolku, Maatialanharjun luontopolku, Kivikeskun luonnonsuojelualue, Kaakkurijärvien Natura-alue / Nokian saaristo ja Hakavuoren luontopolku.

Teijon kansallispuisto (Teijo, Salo)

Teijon kansallispuisto lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Monia mahdollisuuksia, esimerkiksi Sauruntie 910, Salo.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia vaihtoehtoja lyhyistä reiteistä useamman kilometrin kierroksiin.
🌱 Vaikeus: Helppoja ja keskivaikeita reittejä.
🔥 Taukopaikka: Kansallispuistosta löytyy useampia laavuja ja nuotiopaikkoja.
👀 Hyvä tietää: Sahajärvellä on sulan maan aikaan köysilossit.

Tässä merkinnässä on tietoa erityisesti Sahajärven kierroksesta sekä Matildanjärven kierroksesta. Me teimme kahden päivän reissun ja teltan pystytimme Roosinniemeen.

Sijainti: Teijon kansallispuistossa on useita parkkipaikkoja. Me käytimme Sahajärven kierrokselle lähtiessä Laviakallion pysäköintialuetta (Sauruntie 910, Salo) ja Matildanjärven kierrokselle lähtiessä Matildanjärventien päässä olevaa parkkipaikkaa.

Reitin pituus: Sahajärven kierros on melkein 9 km pitkä. Matildanjärven kierros on 5,5 km. Teijon kansallispuistosta löytyy kuitenkin monia muitakin reittejä, mm. noin kilometrin mittainen Totinpolku. Katso netistä löytyvä esite (pdf).

Vaikeus: Melko helppoja. Hieman korkeuseroja (varsinkin Sahajärven kierroksella on useampia kallioita), juurakkoisia metsäpolkuja ja pitkospuita. Huom! Sahajärven kierroksella vesistön ylittämiseen on kaksi lossia ja niitä ei siis tietenkään ole silloin käytettävissä, kun järvi on jäässä (suunnilleen marraskuusta toukokuuhun).

Yksi osuus Matildanjärven reitistä on esteetön (Kariholman pysäköintialueelta Kariholman taukopaikalle), minkä voi kulkea esim. lastenrattaiden kanssa.

MATILDANJÄRVEN KIERROS

Tämä kierros on oikein sopiva lapsiperheillekin. Maasto on vaihtelevaa: on juurakkoista metsäpolkua, lyhyitä portaita, kallioisia kohtia, suolla kulkevia pitkospuita ja lisäksi pieni osuus reitistä kulkee Matildan kylätietä. Maisemat ovat upeita, sillä lähes koko ajan reitillä on näkymä järvelle. Matildanjärven rannalta on mahdollisuus vuokrata mm. soutuveneitä.

Reitin varrella on useampi taukopaikka, Kariholmasta löytyy keittokatos.

Seuraava kuva on kuvattu Matildanjärven kierroksen varrelta kallioilta kohti Roosinniemeä.

Roosinniemi sopi meille hyvin telttailuun, sillä parkkipaikalta on alle kilometrin pituinen matka kantaa lasten kanssa tarvittavia varusteita. Alueelta löytyy laavu, nuotiopaikka ja puucee sekä upeat näköalat Matildanjärvelle. Sumuinen järvi oli auringonnousun aikoihin nyt toukokuussa lumoavan upea (enemmän kuvia instassa)!

Seuraavan kuvat pitkospuut vievät Roosinniemeen Matildanjärven kierrokselta.

SAHAJÄRVEN KIERROS

Sahajärven kierroksen varrella on kaksi lossia, mikä on varmasti monille lapsille yksi reitin mieluisimmista asioista. Koko rengasreitin pituus on melkein 9 km, joten pikkulapsille sitä ei voi suositella, mutta tällöin voi tehdä janareitin Sahajärven losseille asti ja palata sitten takaisin parkkipaikalle (Laviakallion parkkipaikalta on alle kilometrin matka Sahajärvelle per suunta). Saaresta löytyy Kalasuntin laavu nuotiopaikkoineen.

Kierroksella on useita kallioita.

Nyt toukokuussa (18.5.24) reitillä oli muutamia mutaisia kohtia.

Tätä kansallispuistoa sekä alueen ruukkikyliä voi suositella lämpimästi retkikohteeksi. 🙂

Tohlopin luontopolku (Tampere)

Tohlopin luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Pyydyspohjankatu 1, Tampere.
🥾 Reitin pituus: Noin 5 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Melko helppo, hieman korkeuseroja.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.
👀 Hyvä tietää: Täältä löytyy kaksi uimarantaa.

Sijainti: Pyydyspohjankadun päästä löytyy pysäköintialue (Pyydyspohjankatu 1). Toki reitille voi lähteä muistakin kohdista, ks. kartta alla.

Reitin pituus: Noin 5 km, jos kiertää koko rengasreitin.

Vaikeus: Helppo. Osittain esteetön.

Nuotiopaikkaa reitillä ei ole. Reitin varrella on sen sijaan kaksi uimarantaa eli tämä sopii mainiosti helteisen kesäpäivän retkeilykohteeksi!

(Katso isompana.)

Reitti on merkitty keltaisilla merkeillä puihin, mutta parissa kohdassa kannattaa olla tarkkana, sillä aivan kaikissa kohdissa reittiä ei ollut merkittynä kovin hyvin. Täällä ei toki ole vaaraa siitä, että metsään eksyisi.

Jos reittiä lähtee kiertämään myötäpäivään, on luontopolkuosuus aluksi esteetön (myös suolla kulkeva osuus). Luontopolun varrella on opastetauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta.

Pian suoluontopolun jälkeen reitti kulkee hetken matkaa autotietä, kunnes noustaan ylös Epilänharjulle.

Epilänharjulla kulkeva osuus reitistä on joissain kohdissa kivinen, mutta muuten reitti on helppokulkuinen vaikka lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi.

Kun Epilänharjulla kulkeva osuus päättyy, reitti menee taas hetken matkaa tietä pitkin.

Loppuosuus reitistä on esteetöntä kävelytietä, jonka varrella on myös Kohmanpuisto, jossa laiduntaa kesäaikaan lampaita.

Matalakoski (Noormarkku, Pori)

Matalakoski lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Matalakoskentie (tie kääntyy Vanha Vaasantie 387 kohdilta).
🥾 Reitin pituus: Reitti on osa pitkää Noormarkun retkeilyreittiä eli sitä voi kävellä haluamansa osuuden.
🌱 Vaikeus: Helpohko.
🔥 Taukopaikka: Matalakoskella ei nuotiopaikkaa.

Reitti on osa Noormarkun retkeilyreittiä.

Sijainti: Matalakoskentie, mutta esim. Google Mapsista tietä ei sillä nimellä löydä (navigointiin voi laittaa ”Vanha Vaasantie 387”, mistä tie suunnilleen kääntyy). Sillan jälkeen on sen verran tilaa, että auton sopii pysäköimään.

Reitin pituus: Koskea voi ihastella aivan autotien vierestä, mutta jos haluaa kulkea retkeilyreittiä Noormarkun keskustan suuntaan, metsässä kulkeva reittiosuus on vähän alle 3 km per suunta. Polku näkyy esim. Porin retkeilyreitin kartassa ja trailmapissa. Matalakoskelta voi lähteä reittiä myös toiseen suuntaan kohti Poikeljärveä.

Vaikeus: Aluksi metsätietä pienen matkaa ja sen jälkeen tavallista metsäpolkua, hieman korkeuseroja. Polku on selvästi merkitty punaisilla merkeillä.

Matalakoskelta löytyy pöytäryhmä, mutta ei laavua tai muuta nuotiopaikkaa. Puuceekin näytti joutuneen tulvan uhriksi, kun nyt viimeksi 5.5.23 kävin.

Koskea voi katsella sillalta käsin, mutta juuri ennen siltaa menee myös portaat, joita pitkin pääsee alas katsomaan jokea lähempää.

Retkeilyreitti kulkee aluksi metsätietä pitkin.

Tien oikealla puolella on lyhyen kävelyn päässä metsäalue, jossa menee merkitsemättömiä polkuja ihanassa sammaleisessa metsässä ja kallioilla.

Retkeilyreitti on hyvin merkitty eli eksymisvaaraa ei ole.

Ps. Katso myös merkinnät muista reitin osuuksista Noormarkun suunnassa: Torajärvi – Mustalahti – Kuuskoskenlahti – Sakalammi, Inhottujärvi (ja Hanhijoki)KeidaslammiYlinen Tervalammi (Lassila)Kairila – Löytänejärvi

sekä lisäksi Ahlaisten retkeilyreitin osuudet: Poikeljärven reitti, Onnenkoski/Lampinkoski, PahamäkiHööpäkki, KitukoskiKirkkoniittu.

Kintulammin retkeilyalue / luonnonsuojelualue (Teisko-Aitolahti, Tampere)

Kintulammin retkeilyreitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Keltolahdentie 47 tai Kintulammentie 378.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia lyhyistä reiteistä pidempiin.
🌱 Vaikeus: Suurimmaksi osaksi helppo.
🔥 Taukopaikka: Laavuja nuotiopaikkoineen löytyy.
👀 Hyvä tietää: Täältä löytyy hienoja laavuja!

Sijainti: Auton voi pysäköidä joko parkkipaikalle osoitteeseen Keltolahdentie 47 (P1) tai osoitteeseen Kintulammentie 378 (P2).

Reitin pituus: Me kävelimme Keltolahdentieltä aloittaen noin 5 kilometrin mittaisen rengasreitin (linkki aukeaa trailmappiin), mutta alueella voi siis kulkea monenlaisia muitakin reittejä pitkin ja tehdä vaikka yli 10 kilometrin lenkin. Kintulammin retkeilyalueen kartta löytyy pdf:nä täältä.

Vaikeus: Helpohko, tavallista metsäpolkua ja joissakin kohdissa pitkospuita.

Keltolahdentieltä pääsee sulan maan aikana esteettömästi Kirkkokiven laavulle asti (noin 300 m per suunta). Tällä hetkellä (25.3.23) alueella oli vielä täysin talvi eli lunta oli paljon.

Erikoisuutena tältä reitiltä on mainittava laavut, jotka eivät ole aivan perinteisiä (katso kuvia alempaa). Laavuilla oli polttopuita valmiina.

Kirkkokivi

Reittien risteyksissä on selkeät opasteet.

Kaukaloistenkallio

Kintulammi

Seuraavan kuvan rakennus löytyy Kortejärven tilan pihamaalta. Kortejärven tilalta löytyy vuokramökki ja myös Kintulammin vierestä löytyy toinen vuokramökki.

Tällä retkellä emme käyneet Saarijärven laavulla, mutta tämä oli oikein mukava retkeilyalue, joten täytyisi tulla käymään joskus uudelleen kesäaikaan. 🙂 Suosittelut!

Maatialanharjun luontopolku (Nokia)

Maatialanharjun luontopolku

📍 Parkkipaikan sijainti: Nokianvaltatien varrelta kääntyvälle nimettömälle tielle (Maatialankatu on toisella puolella valtatietä).
🥾 Reitin pituus: Noin 5 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Täällä on myös uimaranta sekä Pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa.

Sijainti: Parkkipaikka löytyy Nokianvaltatien varrelta, autogrillin vierestä. Google Mapsista paikka löytyy nimellä ”Vihnusjärven uimarannan P-paikka”.

Reitin pituus: Noin 5,2 km (rengasreitti). Polut näkyvät mm. trailmap.fi:ssä.

Vaikeus: Hyväkuntoista metsäpolkua ja osa matkasta on leveämpää liikuntapolkua, hieman korkeuseroja. Selkeät reittimerkinnät.

Mukava ja kaunis reitti, joka täytyisi käydä kiertämässä joskus kesäaikaan!

Parkkipaikalta reitti lähtee portaiden kohdalta. Aluksi reitti kulkee Maatialanharjun laella.

Seuraavan kuvan kohdassa harjun laki oli kapea ja koska oli liukasta, toinen lapsista päätyi kulkemaan kyykyssä, jotta ei liukastuisi. 🙂

Matkan varrella oli muutamia tietokylttejä alueeseen liittyen.

Harjulla on 1. maailmansodan aikaisia vallihautoja, joiden ohi luontopolku kulkee. Lisäksi pienen ylimääräisen koukkauksen tekemällä voi käydä katsomassa Pitkäniemen sairaalan vanhaa hautausmaata (katso tarkempi sijainti kartasta, mutta Kappelinmäen kohdilla).

Noin puolivälissä matkaa eli harjun päädyssä on Sarpatinharjun näköalapaikka.

Näköalapaikan jälkeen polku laskeutuu alas harjulta ja jonkin matkaa reitti on sen jälkeen leveää liikuntapolkua, missä myöhemmin talvella pitäisi olla myös kunnollinen hiihtolatu.

Liikuntapolkuosuuden jälkeen reitti jatkuu taas kapeampaa metsäpolkua pitkin ja menee Vihnusjärven rantaan. Rannalla on pieni nuotiopaikka, mutta se ei ollut kovin hyvässä kunnossa ja omat polttopuut täytyy ottaa mukaan.

Reitti menee loppumatkan järven rantaa pitkin.

Lopussa on pieni matka pitkospuita.

Uimarantaa en käynyt tällä kertaa kuvaamassa, mutta sellainen siis alueelta löytyy (Kennonnokka). Hiihtolatuja on talvella 1-3 km pituisina, alla kartta.

(Kuva isompana.)

Lämpimät suosittelut!

Rottasuonkalliot – Sitkeänmäenkalliot – Rottajärvi (Pori)

Rottasuonkalliot ja Sitkeänmäenkalliot lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Rottapäkintie 120 kohdalle voi jättää auton.
🥾 Reitin pituus: Ei merkitty reitti, mutta noin 5-6 km:n kierros on mahdollista helposti tehdä.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.

Sijainti: Auton voi jättää Korteniityntieltä erkanevan nimettömän tien päähän (ks. Google Maps), mutta esim. 11/23 käydessäni reitillä, kyseinen tie oli poikki kaatuneen puun vuoksi, mutta Korteniityntiellä saattoi olla tien vieressä muitakin sopivia paikkoja (en huomannut katsoa, koska kävelin paikalle Ruosniemestä). Toinen mahdollisuus on jättää auto esimerkiksi Rottapäkintielle, mikä ei suurta lisämatkaa reitille tuo.

Reitin pituus: 5 km rengasreitti. Kyseessä ei ole mikään merkitty reitti, vaan se on yhdistelty itse eri poluista eli kartta on tarpeen, ks. reitti Trailmapista. Edit 2024! Yksi lyhyt osuus tästä reitistä on jäänyt hakkuualueen alle eli suosittelen ennemmin kiertämään Kettukallion kautta eli tällainen 6 kilometrin reitti (trailmapissa), aloituspaikkana Rottapäkintie.

Vaikeus: Helpohko/keskivaikea. Reitillä on paljon kallioista metsäpolkua.

Ruosniemen/Järvikylän alueen kallioisista metsäreiteistä on tullut kirjoiteltua useita merkintöjä*, mutta vinkiksi nyt siis tällainenkin rengasreittimahdollisuus! Polkukarttoja tutkimalla voi toki yhdistellä itselleen sopivia muunlaisiakin reittejä tällä alueella, esimerkiksi ottamalla mukaan Kettu- ja Luolakallion polut. Tämä reitti oli pituudeltaan sopiva lapsillekin lyhyeen aamupäivän retkeilyyn ja maastoltaan myös mukavan vaihteleva. Nuotiopaikkaa reitillä ei ole.

Rottajärven vieressä on suoaluetta eli sulan maan aikaan vedenpitävät kengät ovat järkevä valinta.

* Katso myös seuraavat merkinnät Pohjois-Porin alueelta: Kukkulakallio ja AnkkalampiYlikylänpuistoLuolakallio & Kettukallio + Rottajärvi, RännärinkallioRuosniemen kadonnut luontopolku, Suokalliot ja Yellow Flag, Pikku Rottajärvi (Ulvila) ja Harjunpäänkalliot (Ulvila).

Kourijärvi – Rottalammi – Sisälmystenlahti (Ulvila) & Kalajärvi (Noormarkku)

Kourijärven reitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Kirra-Katoperäntie 312, Ulvila.
🥾 Reitin pituus: Noormarkun retkeilyreitti on pitkä janareitti eli itse valittavissa, kuinka pitkän kulkee.
🌱 Vaikeus: Keskivaikea. Paljon kivikkoisia polkuja.
🔥 Taukopaikka: Reitin varrella on nuotiopaikkoja.

Sijainti: Auton voi pysäköidä Kourijärven uimarannan pysäköintipaikalle, osoite on Kirra-Katoperäntie 312 (Ulvila).

Reitin pituus: Kourijärveltä Rottalammille on noin 2,5 km, mutta kyseessä on siis janareitti eli yhteensä n. 5 km. Halutessaan voi toki tehdä lyhyemmän retken esimerkiksi vain Osalammille asti (noin 1,5 km per suunta) tai pidemmän retken esimerkiksi Joutsijärvelle Sisälmystenlahdelle asti.

Mahdollista on lähteä myös toiseen suuntaan kohti Kalajärveä, jonne Kourijärveltä on matkaa noin 4 km per suunta.

Reitti näkyy retkikartta.fi:ssä sekä Porin arcgis.comin Joutsijärvi-Noormarkku-Ahlainen-kartassa.

Vaikeus: Helppo/keskivaikea. Polku Rottalammille on kivikkoista metsäpolkua ja kallioiden vuoksi reitillä on hieman korkeuseroja. Kalajärven suuntaan menevä reitti kulkee osittain autoteitä pitkin, mutta on muuten kapeahkoa metsäpolkua kivikkoisessa metsämaastossa ja rämesuomaisemissa.

Kourijärven uimarannalle on parkkipaikalta vain muutaman sadan metrin kävely esteetöntä polkua pitkin (joskin tie oli suljettu yhdestä kohtaa ketjulla). Rannalta löytyy laiturin lisäksi nuotiopaikka ja keittokatos kamiinalla.

Reitti Rottalammin / Joutsijärven suuntaan

Osalammin rannalla on penkit, joilla voi tauon pitää.

Myös Rottalammilla on taukopaikka, mutta nuotiopaikkaa ei ole.

Rottalammilta voi jatkaa eteenpäin kohti Kustaan savupirttiä (noin 1,5 km).

Savupirtiltä on vielä 1,5 kilometriä Joutsijärvelle Sisälmystenlahdelle, jossa on kaivo ja autiotupa. Lue myös merkintä Joutsijärvestä.

Reitti Kalajärven suuntaan

Reitti kulkee aluksi hetken matkaa kaunista reittiä Kourijärven rantaa pitkin. Polku on melko kapea.

Alle kilometrin metsäosuuden jälkeen reitti kulkee jonkin matkaa soratietä ennen kuin käännytään jälleen metsäpolulle.

Reitillä on joissakin kohdissa pitkospuita.

Kalajärven rannalla on kamiina (ei tavallista nuotiopaikkaa) ja pöytäryhmä.

Kalajärveltä voisi jatkaa Noormarkun retkeilyreittiä pidemmälle eteenpäin kohti Keidaslammia.

Kokkovuori ja Pyytjärven luontoreitti (Rauma)

Kokkovuoren ja Pyytjärven metsäpolut lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Uudenlahdentien lopusta löytyy parkkipaikkoja.
🥾 Reitin pituus: Pyytjärveltä Kokkovuorelle ja takaisin oleva reitti on yhteensä noin 5,5 km.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.

Sijainti ja reitin pituus: Jos haluaa käydä Kokkovuorella ilman pidempää kävelemistä, auton voi jättää johonkin sopivalle paikalle Haapasaarentien 159 lähelle (kyseisen osoitteen kohdilta metsään lähtee pieni polku, jota pitkin Kokkovuorelle on vain parisataa metriä). Myös Kokkovuorentieltä ja Nurmentieltä lähtee polkuja, jotka vievät vuorelle. Varsinaista parkkipaikkaa tuolta alueelta ei löydy.

Jos haluaa tehdä pidemmän luontoretken, liikkeelle kannattaa lähteä Pyytjärven läheltä (navigointiin voi laittaa Uudenlahdentie, josta pääsee parkkipaikalle ja sieltä matkaa Kokkovuorelle tulee noin 1,5 km per suunta). Alueella menee paljon erilaisia polkuja sekä myös merkitty luontopolku, jonka pituus on noin 5,5 km. Reitti näkyy esim. retkikartta.fi:ssä ja trailmapissa sekä täällä.

Reitin vaikeus: Helppo/keskivaikea, korkeuseroja Kokkovuoren kallioille nousemisen vuoksi, mutta Pyytjärven alueella on melko tasaista. Polut ovat hyväkuntoisia metsäpolkuja.

Pyytjärven liikuntapolku on esteetön ja Pyytjärven vierestä löytyy myös kuntoilulaitteita sekä nuotiopaikka.

KOKKOVUORI

Korkeimmalta kohdalta on hieno näköala pitkälle.

PYYTJÄRVI

Pieni järvi, jonka viereisiltä alueilta löytyy paljon erilaisia polkuja.

Rannalta löytyy nuotiopaikka (polttopuut täytyy itse viedä), jonne pääsee siis myös esteettömästi kuntopolkua pitkin.

PS. Onko Kokkovuori jo tuttu paikka? Katso myös muita Rauman kohteita: Kodisjoen luontopolku, Monna-Ooperin luontopolku ja Omenapuumaan luontopolku.