Kadonnut Ruosniemen luontopolku, Suokalliot ja Yellow Flag (Pori)

VERÄHOKKI

Tämän pienen metsäalueen kallioille ei nimeä taida olla, mutta Retkikartassa alueen nimenä lukee siis Verähokki. Alueella on aiemmin kulkenut kylttien perusteella Ruosniemen luontopolku, mutta mitään merkittyä/huollettua reittiä täällä ei siis enää mene, ja siksi olen miettinyt, kannattaako tätä merkintää edes julkaista, koska Suomihan on täynnä metsiä polkuineen… Lisäksi Pohjois-Porin kallioisista metsistä on tässä blogissa jo useita merkintöjä: Kukkulakallio, Kettukallio ja Luolakallio, Rännärinkallio, Palokallio. Ruosniemen metsät ovat kuitenkin kivoja ja kauniita ulkoilualueita, joten julkaistaan tämä vinkiksi niille, jotka eivät ole alueelle vielä poikenneet. 🙂 Alempana tässä merkinnässä on tietoa Suokallioista ja Yellow Flag -polkureitistä.

Sijainti: Kulje vanhaa rautatietä laskettelukeskuksen parkkipaikalta (Myyrynkuja) Noormarkun suuntaan. Pienen matkan päässä kääntyy oikealle pieni metsäpolku. Polut näkyvät esim. trailmap.fi:ssä.

Reitin pituus: Ei merkittyä reittiä, joten pituus on itse valittavissa sen perusteella, miten paljon jaksaa eri polkuja kierrellä. Jos reittiin yhdistää myös hieman kauempana olevat Suokalliot ja Yellow Flag -polun, voi tehdä helposti esimerkiksi noin 6 kilometrin pituisen rengasreitin tai pidemmän noin 9 km:n rengasreitin kulkemalla Harjunpäähän asti.

Vaikeus: Tavallista metsäpolkua, kiviä ja juuria siis on. Hieman korkeuseroja kallioiden vuoksi.

Nuotiopaikkoja ei näillä Ruosniemen alueilla ole.

Vanhat ränsistyneet kyltit paljastavat, että alueella on joskus kulkenut luontopolku.

Maisemat ovat samanlaisia kuin muissakin Ruosniemen alueen kallioisissa metsissä.

SUOKALLIOT JA YELLOW FLAG

Läheltä löytyy myös Suokalliot, joille pääsee myös junanraiteita pitkin kulkemalla ja kääntymällä sitten metsäpolulle. (Katso kallioiden sijaintikohta retkikartasta tai vaikka trailmapista.)

Tälle polkureitille voi hyvin lähteä myös Harjunpäästä Uudenhaantieltä: esim. suunnilleen osoitteen Uudenhaantie 124 sekä Uudenhaantie 149 kohdilla on mahdollisuus jättää auto parkkiin tien sivuun. Katso polun tarkempi lähtöpaikka esimerkiksi trailmapista. Itse olen kulkenut esimerkiksi tällaisen noin 8 kilometrin rengasreitin.

Rännärinkallio ja Ruosniemenpuisto (Ruosniemi, Pori)

RÄNNÄRINKALLIO

Sijainti: Ruosniemessä. Auton voi jättää Urpontien päähän ja lähteä siitä kulkemaan metsäpolkua oikealle.

Reitin pituus: Itse valittavissa. Lyhyen kävelyn päässä (alle 300 m Urpontieltä) on Rännärinkallio, mutta metsässä voi kulkea erilaisia polkuja pitkin toki paljon pidemmänkin kierroksen. Me olemme kulkeneet esimerkiksi tällaisen 4 kilometrin pituisen rengasreitin ja mahdollista olisi kulkea vaikkapa Hyvelään asti.

Vaikeus: Tavallinen metsäpolku. (Kallioiden päälle pääsee helposti metsästä.)

Lyhyen metsäosuuden jälkeen pääsee kalliolle, josta on hyvä näköala pitkälle. Mukava paikka esimerkiksi eväiden syömiseen pikkulasten kanssa. 🙂

Alueella voi kulkea pidempiäkin reittejä ympäri metsää.

***

Lähistöltä Tuulikylästä löytyy myös esteetön lyhyehkö liikuntapolku:

RUOSNIEMENPUISTO

Liikuntapolulle voi lähteä esimerkiksi Koillistuulentieltä, ks. Porin kaupungin ulkoilureitti 17 & 18.

Reitiltä voi jatkaa kohti päiväkodin vieressä olevaa Napinpuistoa.

Ps. Katso myös muut Ruosniemen alueen paikat (Kukkulakallio, Ruosniemen kadonnut luontopolku / Suokalliot ja Yellow Flag ja Ylikylän metsä) sekä Kettukallio & Luolakallio!

Kukkulakallio & Ankkalampi (Ruosniemi, Pori)

Sijainti: Kukkulakallion* reittiä kiertämään lähtiessä voi pysäköidä esimerkiksi Ruosniemen laskettelukeskuksen parkkipaikalle Myyrynkujalle, jalkapallokentän parkkipaikalle (Tormilaisentie 14) tai Liitostien varrella olevalle (Liitostie 94) pysäköintialueelle.

*Kartassa virallisena nimenä näkyy Kannistonkallio, mutta sitä nimeä en ole itse kuullut käytettävän.

Reitin pituus: Virallinen liikuntapolku lähtee Myyrynkujan jalkapallokentän vierestä ja palaa sinne takaisin. Jos kiertää kyseisen reitin (ks. Porin ulkoilureitit nro 42), sen pituus on reilut 2 kilometriä, mutta metsä- ja kallioalueella voi siis tietenkin kiertää erilaisia pienempiä metsäpolkuja haluamallaan tavalla. Alueelta on mahdollista myös esimerkiksi kävellä metsäpolkuja pitkin Harjunpäänkallioille asti, polut näkyvät parhaiten esim. trailmap.fi:ssä.

Alueella menee nykyisin myös rakennettuja maastopyöräreittejä.

Vaikeus: Helppo sinänsä, mutta melko jyrkkiä nousuja/laskuja liikuntapolulla. Kallioiden päälle pääsee helposti polkuja pitkin eli kalliokiipeilemään ei tarvitse ryhtyä. 😉 Liikuntapolun osuutta voisi sinänsä kulkea tarvittaessa lastenrattaiden kanssa, jos niitä jaksaa työntää ylös mäkiä ja menee varovaisesti alas, mutta en ehkä ensimmäisenä suosittelisi korkeimpien mäkien kohdalla.

Kukkulakallioilta on hieno näköala pitkälle Poriin.

Kukkulakallion alue on meidän ”lähimetsämme”, joten olemme vierailleet täällä kymmeniä kertoja. Ja mikä parasta, tämä sattuu olemaan Porin yksi näteimmistä ulkoilupaikoista ja kesällä Ankkalampi on hyvä uimapaikka.

7-vuotiaan kommentti: Kiva paikka, hyvä uimapaikka. 4/5.

Myös laskettelukeskuksen päälle voi nousta katselemaan maisemia. Tai kuten lapset tässä kuvassa – laskemaan vähälumisena aikana pyllymäkeä. Talviaikaan laskettelukeskuksen yhteydessä on myös kunnollinen pulkkamäki.

Kukkulakalliolta voi kävellä metsäpolkuja pitkin myös mm. Harjunpäänkallioille (noin 2 km per suunta, me olemme kulkeneet esimerkiksi tätä reittiä).

+ Lisävinkki: Laskettelukeskuksen pysäköintialueen vierestä voi lähteä kulkemaan vanhaa junarataa pitkin (elämysrautatie) kohti Noormarkkua. Elämysrautatietä voi myös kulkea vuokrattavilla resiinoilla.

Rautatietä pitkin pääsee esimerkiksi Suokallioille, joista oma merkintänsä.

Ps. Katso myös muut Ruosniemen alueen paikat (Ylikylän metsä / Palokallio, Ruosniemen kadonnut luontopolku ja Rännärinkallio sekä Järvikylässä Kettukallio & Luolakallio ja Rottasuonkalliot – Sitkeänmäenkalliot – Rottajärvi) + Harjunpäänkalliot!

Ylikylänpuisto ja Ylikylän metsä / Palokallio (Ruosniemi, Pori)

YLIKYLÄN PUISTO

Sijainti: Ruosniemen koulun vieressä metsässä kulkeva liikuntapolku. Esimerkiksi Ylikyläntieltä tai koulun vierestä (Tilsantie) pääsee.

Reitin pituus: Virallinen liikuntapolku on pituudeltaan 1 km (ks. Porin ulkoilureitit nro 16), mutta toki muitakin polkuja menee metsäalueella.

Vaikeus: Helppoa, leveää polkua.

Tästä ei ole mitään isommin mainittavaa, mutta jos kävelee Ruosniemessä, niin mikseipä tylsien asfalttiteiden sijaan kävelisi tätä läpi. Lapset tykkäävät koulun viereisestä alueesta, koska siellä on paljon mm. isoja kiviä.

YLIKYLÄN METSÄ / PALOKALLIO

Sijainti: Ruosniemessä, esimerkiksi Ylikyläntieltä pääsee (osoite Ylikyläntie 30, Pori).

Reitin pituus: Metsässä ei mene mitään yhtä virallista merkittyä reittiä, mutta isompia ja pienempiä polkuja menee siis hyvin. (Kyseessä ei ole kovin iso alue, joten paljoa yli kilometrin pituista reittiä ei saa tehtyä, jos ei halua useampaan kertaan samoja kohtia kiertää. Täältä voi toki jatkaa kävelyä metsäpolkuja pitkin kohti Rännärinkalliota, polut voi katsoa esim. trailmap.fi:stä.)

Vaikeus: Hyväkuntoista metsäpolkua, vain pienesti korkeuseroja.

Tämä on Kukkulakallion ohella toinen meidän lähimetsistä, joten täällä on tullut useita kertoja käytyä kävelemässä. Kävele esim. Palokalliolle, joka on lapsille kiva paikka vaikkapa eväiden syömiseen.

Noh, tämähän on siis ihan tavallinen pienehkö metsäalue eli sen takia ei ehkä kannata lähteä toiselta puolelta Poria käymään, mutta lähialueilla asustaville on hyvä paikka lyhyelle metsäretkelle. 🙂

Ps. Katso myös muut Ruosniemen alueen paikat: KukkulakallioRännärinkallioRuosniemen entinen luontopolku ja myös Järvikylässä oleva Luolakallio ja Kettukallio!