Liesjärven kansallispuisto (Tammela)

Tässä merkinnässä esittelyssä Peukaloisen polku, muista reiteistä tietoa ja kuvia toisessa merkinnässä.

Sijainti: Alueella on useita pysäköintipaikkoja, joten suunnittele reitti etukäteen ja valitse lähtöpaikka sen perusteella. Me lähdimme tällä retkikerralla liikkeelle Kanteluksentieltä (tai lähempi parkkipaikka Katavalammintie), koska kiersimme Peukaloisen polun, mutta monien muiden merkittyjen kierrosten lähtöpiste on Korteniementien pysäköintialue (Korteniementie 242). Katso kansallispuiston pdf-esite.

Reitin pituus: Peukaloisen polku on noin 4 km, mutta Liesjärven kansallispuistossa on toki monenlaisia mahdollisuuksia 1-5 km välillä sekä erilaisia polkuja yhdistelemällä voi toki kulkea oman useiden kilometrien pituisen reitin. Alueella kulkee myös Hämeen Ilvesreitin polkuja.

Vaikeus: Suurimmaksi osaksi helppo.

Peukaloisen polku

Peukaloisen polku on vaativa esteetön reitti, mutta ilman apuvälineitä kulkevalle se on siis helppo reitti. Vastapäivään kierrettäessä on lyhyt matka Peukalolammin laavulle.

Kaksvetinen

Täältä löytyy kota ja nuotiopaikka kauniilla näköalalla Kaksvetinen-järvelle.

Hieman Kaksvetisen jälkeen poikkesimme Peukaloisen polulta Ilvesreitin reittipätkälle, joka ei siis ole esteetön.

Seuraavan kuvan tieosuuteen päättyi Peukaloisen polku.

Lue myös toinen merkintä Liesjärven kansallispuistosta, jossa esittelyssä kansallispuiston muita reittejä (mm. Pohjantikan polku ja Hyypiön polku). Lisäksi Torronsuon kansallispuisto on melko lähellä tätä kansallispuistoa.

Kintulammin retkeilyalue / luonnonsuojelualue (Teisko-Aitolahti, Tampere)

Kintulammin retkeilyreitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Keltolahdentie 47 tai Kintulammentie 378.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia lyhyistä reiteistä pidempiin.
🌱 Vaikeus: Suurimmaksi osaksi helppo.
🔥 Taukopaikka: Laavuja nuotiopaikkoineen löytyy.
👀 Hyvä tietää: Täältä löytyy hienoja laavuja!

Sijainti: Auton voi pysäköidä joko parkkipaikalle osoitteeseen Keltolahdentie 47 (P1) tai osoitteeseen Kintulammentie 378 (P2).

Reitin pituus: Me kävelimme Keltolahdentieltä aloittaen noin 5 kilometrin mittaisen rengasreitin (linkki aukeaa trailmappiin), mutta alueella voi siis kulkea monenlaisia muitakin reittejä pitkin ja tehdä vaikka yli 10 kilometrin lenkin. Kintulammin retkeilyalueen kartta löytyy pdf:nä täältä.

Vaikeus: Helpohko, tavallista metsäpolkua ja joissakin kohdissa pitkospuita.

Keltolahdentieltä pääsee sulan maan aikana esteettömästi Kirkkokiven laavulle asti (noin 300 m per suunta). Tällä hetkellä (25.3.23) alueella oli vielä täysin talvi eli lunta oli paljon.

Erikoisuutena tältä reitiltä on mainittava laavut, jotka eivät ole aivan perinteisiä (katso kuvia alempaa). Laavuilla oli polttopuita valmiina.

Kirkkokivi

Reittien risteyksissä on selkeät opasteet.

Kaukaloistenkallio

Kintulammi

Seuraavan kuvan rakennus löytyy Kortejärven tilan pihamaalta. Kortejärven tilalta löytyy vuokramökki ja myös Kintulammin vierestä löytyy toinen vuokramökki.

Tällä retkellä emme käyneet Saarijärven laavulla, mutta tämä oli oikein mukava retkeilyalue, joten täytyisi tulla käymään joskus uudelleen kesäaikaan. 🙂 Suosittelut!

Pyynikin luonnonsuojelualue (Tampere)

Pyynikin luonnonsuojelualue lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Näkötornintien lopusta löytyy parkkipaikkoja.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia, esim. 4 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Melko helppo, korkeuseroja on.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.
👀 Hyvä tietää: Näkötornin yhteydessä on myös kahvila.

Sijainti: Liikkeelle voi lähteä monesta paikasta, esimerkiksi Tahmelantieltä tai Näkötornintieltä.

Reitin pituus: Itse valittavissa. Näkötornilta lähtevän luontopolun pituus on 4 km. Alueella on mahdollista tehdä siis useamman kilometrin lenkkejä, mutta lyhyelläkin kävelyllä pääsee ihastelemaan alueen kauneutta. Esimerkiksi näkötornin vierestä on vain lyhyt matka ensimmäiselle merkitylle näköalapaikalle. Polut näkyvät esim. trailmap.fi:ssä.

Vaikeus: Helpot polut, mutta toki mäkiä on. (Kaikki polkureitit eivät ole kuljettavissa esim. rattaiden kanssa, koska portaita on.)

Täällä on tullut useamman kerran käytyä Tampereella matkaillessa, mutta tähän blogiin en ole huomannut merkintää tehdä. Pyynikin harju on hieno ulkoilualue ja näkötornin munkkikahvilan munkit ovat herkullisia. 😉

Ylös näkötorniin pääsee pienellä sisäänpääsymaksulla.

Tällä kertaa emme käyneet tornissa, vaikka munkit kävimmekin syömässä, joten seuraava kesäinen kuva muutama vuosi sitten otetulta retkeltä.

Luontopolun varrella on kuntoilukatos ja talvella alueelle tehdään myös hiihtolatuja. Ps. Pyynikillä (luonnonsuojelualueen ulkopuolella) on myös uimaranta.

Luikkionvuori (Naantali)

Luikkionvuori lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Auton voi jättää jonnekin tien varteen Luikkionkatu 13 lähettyville.
🥾 Reitin pituus: Alle 1 km.
🌱 Vaikeus: Melko helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.

Sijainti: Luikkionvuori sijaitsee alueella, jota ympäröi Luikkionkatu, Soinistentie ja Metsäluikkiontie. Me kiipesimme Luikkionvuorelle Luikkionkadulta, jossa tien vieressä pieni puinen kyltti kiven päällä näytti polun lähtöpisteen (osoite suunnilleen Luikkionkatu 13, Naantali). Toinen vaihtoehto olisi lähteä kävelytieltä, joka kääntyy Soinistentieltä.

Reitin pituus: Lyhin reitti autotieltä Luikkionvuorelle on alle puoli kilometriä per suunta.

Vaikeus: Helpohko/keskivaikea. Kallioalueelle on hieman nousemista.

Kallioiden päältä on hieno näköala pitkälle, mutta muuten tältä luontokohteelta ei ole ihmeemmin sanottavaa.

+ Lisävinkki: Varsinaisesti me olimme Naantalissa sen vuoksi, että kävimme lasten kanssa katselemassa, miltä Muumimaailma näyttää näin talviaikaan. 🙂 Muumimaailmahan ei toki ole auki tähän aikaan vuodesta, mutta portit ovat avoinna ja alueelle (Kailon saari) pääsee siis ulkoilemaan. Oikein kiva retkikohde lapsiperheille! Muumimaailman vieressä olevan uimarannan lähellä on nuotiopaikka, jossa näytti polttopuitakin olevan valmiina.

Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden luontopolku (Kristiinankaupunki)

Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Merikatu 1, Kristiinankaupunki.
🥾 Reitin pituus: Luontopolkuosuudet noin 5 km, mutta lisäksi 1,5 km autotietä, jos haluaa kulkea ympyräreittinä.
🌱 Vaikeus: Helppo.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Reitillä on myös lintutorni.

Sijainti: Luontopolulle voi lähteä kolmelta eri parkkipaikalta, mutta ainakaan tänä talviviikonloppuna kaikki parkkipaikat eivät olleet aurattuja kunnolla eli suosittelisin autolla tuleville lähtöpaikaksi näin talvella Merikadun varrella olevaa pysäköintipaikkaa (löytyy Google Mapsista nimellä Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti -luontopolku). Itäpuolen parkkipaikka löytyy täältä.

Reitin pituus: Luontopolkuosuuksien pituus on noin 5 km (riippuu hieman siitä, mitä reittiä kulkee), mutta jos ei halua kulkea samoja polkuja takaisin, on lisäksi kaupunkiteillä kulkemista noin 1,5 km eli reitistä saa tehtyä helposti siten rengasreitin. Halutessaan voi toki tehdä janareittinä lyhyemmän retken jommallakummalla puolella. Netistä löytyy pdf-tiedostona esite, missä kartta ja eri pisteiden etäisyydet.

Vaikeus: Melko helppo. Reitillä on metsäpolkua ja pitkospuuosuuksia.

Kaunis reitti näin talvellakin, mutta kesällä tämä olisi varmasti vieläkin upeampi kohde ja silloin aitauksissa näkisi myös lampaita. Riippusillan vierestä löytyy nuotiopaikka ja kuivakäymälä.

Reitti on merkitty selvästi puihin sinisin (ja punaisin) merkein sekä sen lisäksi reitin varrella on useita karttakuvia.

Tiilitehtaanmäen luontopolku

Reitin varrella on opastetauluja alueen luontoon liittyen.

Pohjoislahden luontopolku

Suosittelut!

Susiluola (Kristiinankaupunki)

Susiluola lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Susiluolantien varrella.
🥾 Reitin pituus: Autotieltä on luolalle alle 0,5 km, mutta täällä voisi retkeillä pidempiäkin reittejä.
🌱 Vaikeus: Melko helppo.
🔥 Taukopaikka: Alueelta löytyy kota.
👀 Hyvä tietää: Susiluola on aidattu, joten sen sisälle voi vain katsella. Täältä löytyy myös näkötorni.

Sijainti: Paikka sijaitsee Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla. Kristiinankaupungin karttapalvelun mukaan tie on Varggrottsvägen/Susiluolantie, mutta esim. Google Mapsista ei sellaista tietä hakemalla löydä (määränpääksi voi laittaa kuitenkin siis Susiluolan ja ohjaa tällöin oikealle tielle).

Reitin pituus: Pysäköintipaikalta on vain 400 metriä luolalle (janareitti), mutta kyseisellä autotiellä ei ole talvikunnossapitoa eli näin talvella me päädyimme kävelemään reilun kilometrin verran metsäpolun alkuun Karijoentieltä.

Vaikeus: Helpohko, hieman nousua vuorelle.

Luolaan ei pääse sisälle, sillä se on suljettu aidalla. Susiluola on tärkeä tutkimuskohde, koska luolassa on todennäköisesti aikanaan oleskellut neandertalinihminen. Lauhanvuoriregion.fi kertoo Susiluolasta lisää.

PS. Melko läheltä Susiluolaa löytyy myös kota ja näkötorni, mutta siellä emme huomanneet tällä retkellä käydä. Susiluolalta voi hyvin retkeillä myös Pyhävuorelle, jolloin saa tehtyä esim. 8,5 kilometrin kierroksen. Sitä kierrosta en toistaiseksi ole käynyt kuitenkaan itse kokonaan tekemässä.

Aulanko / Aulangon luonnonsuojelualue (Hämeenlinna)

Aulangon luonnonsuojelualue lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Aulangonmetsätie.
🥾 Reitin pituus: Monia mahdollisuuksia, nähtävyydet ovat aivan autotien lähellä. Aulangonjärven ympäri kiertävä reitti on 7 km.
🌱 Vaikeus: Helppo, korkeuseroja on hieman.
🔥 Taukopaikka: Alueelta löytyy pari nuotiopaikkaa.
👀 Hyvä tietää: Täällä on myös näkötorni ja uimarantoja.

Sijainti: Alueella kiertävän yksisuuntaisen rengastien (Aulangonmetsäntie) varrella on useampi eri pysäköintialue, joten tarkempi lähtöpaikka kannattaa suunnitella sen mukaan, mitä reittiä aikoo kulkea. 

Reitin pituus: Monenlaisia mahdollisuuksia. Nähtävyydet sijaitsevat aivan pysäköintialueiden vieressä, joten pitkiä kävelyitä ei tarvitse tehdä, mutta halutessaan alueella voi retkeillä pidempiäkin polkureittejä pitkin. Esimerkiksi Joutsenlammen kierros on vain noin kilometrin pituinen, kun taas Aulangonjärven ympäri kiertävä reitti on 7 km pituinen. Aulangon pdf-kartta löytyy Hämeenlinnan sivuilta, mihin on merkittynä myös etäisyydet sekä toisenlainen esite löytyy luontoon.fi-sivustolta. Polut näkyvät esimerkiksi trailmap.fi:ssä.

Vaikeus: Yleisesti ottaen helppo.

Me olimme retkellä ensimmäisellä kerralla talviaikaan ja tutustuimme Aulangon luonnonsuojelualueen nähtävyyksiin, mutta syksyllä palasimme uudelleen ja kiersin Aulangonjärven ympäri mm. Sibeliuksen metsän läpi. Luonnonsuojelualueella ei ole sallittua leiriytyä eikä tehdä nuotiota, mutta pari nuotiopaikkaa löytyy alueen ulkopuolelta. Talvella alueella menee myös hiihtolatuja.

Joutsenlampi

Emme kiertäneet tällä kertaa Joutsenlampea ympäri, joten siitä reitistä ei kokemuksia. Hiihtolatu näytti menevän lammen vierestä.

Ruusulaakson paviljonki ja Tuijametsä

Ruusulaakson paviljongin vieressä on pieni Metsälampi.

Paviljonkia vastapäätä tien toiselta puolelta lähtee metsäpolku. Pienen kävelemisen (n. 100 m) jälkeen käännytään vasemmalle ja opasteet näyttävät reitin Tuijametsään. Autotieltä Tuijametsään on matkaa vain noin parisataa metriä.

Tuijametsän reitillä on pitkospuut, jotka johdattavat pienelle taukopaikalle puron solistessa vieressä. Ihana paikka!

Aulangon näkötorni ja karhuluola

Näkötornin parkkipaikalta on lyhyt kävelymatka näkötornille. Monen mielestä tämä on varmasti Aulangon hienoin kohde, sillä järvelle avautuma maisema on upea.

Näköalapaikan vierestä lähtevät portaat alas. Huom. portaissa ei ole talvikunnossapitoa ja meidän retkeillessämme ne olivat aivan lumen peitossa. Lapset päätyivätkin laskemaan portaat pyllymäkeä alas, mutta sentään myös jaksoivat kiivetä ne takaisin myös ylös. Toki alhaalta olisi päässyt myös kiertämällä polkua pitkin takaisin näkötornille.

Aulangonjärven polku

Myös Levonkalliolta on hienot näköalat.

Graniittilinna

Onnentemppeli

Lämpimät suosittelut Aulangon luonnonsuojelualueella retkeilyyn!

Maatialanharjun luontopolku (Nokia)

Maatialanharjun luontopolku

📍 Parkkipaikan sijainti: Nokianvaltatien varrelta kääntyvälle nimettömälle tielle (Maatialankatu on toisella puolella valtatietä).
🥾 Reitin pituus: Noin 5 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Täällä on myös uimaranta sekä Pitkäniemen sairaalan vanha hautausmaa.

Sijainti: Parkkipaikka löytyy Nokianvaltatien varrelta, autogrillin vierestä. Google Mapsista paikka löytyy nimellä ”Vihnusjärven uimarannan P-paikka”.

Reitin pituus: Noin 5,2 km (rengasreitti). Polut näkyvät mm. trailmap.fi:ssä.

Vaikeus: Hyväkuntoista metsäpolkua ja osa matkasta on leveämpää liikuntapolkua, hieman korkeuseroja. Selkeät reittimerkinnät.

Mukava ja kaunis reitti, joka täytyisi käydä kiertämässä joskus kesäaikaan!

Parkkipaikalta reitti lähtee portaiden kohdalta. Aluksi reitti kulkee Maatialanharjun laella.

Seuraavan kuvan kohdassa harjun laki oli kapea ja koska oli liukasta, toinen lapsista päätyi kulkemaan kyykyssä, jotta ei liukastuisi. 🙂

Matkan varrella oli muutamia tietokylttejä alueeseen liittyen.

Harjulla on 1. maailmansodan aikaisia vallihautoja, joiden ohi luontopolku kulkee. Lisäksi pienen ylimääräisen koukkauksen tekemällä voi käydä katsomassa Pitkäniemen sairaalan vanhaa hautausmaata (katso tarkempi sijainti kartasta, mutta Kappelinmäen kohdilla).

Noin puolivälissä matkaa eli harjun päädyssä on Sarpatinharjun näköalapaikka.

Näköalapaikan jälkeen polku laskeutuu alas harjulta ja jonkin matkaa reitti on sen jälkeen leveää liikuntapolkua, missä myöhemmin talvella pitäisi olla myös kunnollinen hiihtolatu.

Liikuntapolkuosuuden jälkeen reitti jatkuu taas kapeampaa metsäpolkua pitkin ja menee Vihnusjärven rantaan. Rannalla on pieni nuotiopaikka, mutta se ei ollut kovin hyvässä kunnossa ja omat polttopuut täytyy ottaa mukaan.

Reitti menee loppumatkan järven rantaa pitkin.

Lopussa on pieni matka pitkospuita.

Uimarantaa en käynyt tällä kertaa kuvaamassa, mutta sellainen siis alueelta löytyy (Kennonnokka). Hiihtolatuja on talvella 1-3 km pituisina, alla kartta.

(Kuva isompana.)

Lämpimät suosittelut!

Vaskijärven reitti / Vaskijärven luonnonpuisto (Pöytyä)

Vaskijärven reitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Honkilahdentie 303, Pöytyä.
🥾 Reitin pituus: Koko kierros on 19 km pituinen.
🌱 Vaikeus: Helppokulkuinen.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Luonnonpuiston alueella saa kulkea vain merkittyä polkua pitkin.

Sijainti: Pysäköintialue ”Elijärvenkulma” löytyy osoitteesta Honkilahdentie 303, Pöytyä.

Reitin pituus: Noin 19 km:n rengasreitti, reitti on merkitty retkikartta.fi:hin. Lasten kanssa suosittelisin janareittiä Elijärvenkulmalta Valastenmaan taukopaikalle (silloin reitin pituus on noin 4 km per suunta).

Vaikeus: Helppo reitti, joka kulkee metsäpolkuja, pitkospuita ja autoteitä pitkin. Melko tasainen maasto.

Tämä reitti sisälsi mielestäni liian paljon tieosuuksia ja vain siis osa reitistä kulkee Vaskijärven luonnonpuiston alueella. Huomaa, että luonnonpuistossa saa kulkea vain merkittyä polkua pitkin. Reitti ei kulje järven rannalla.

Itse kiersin reitin vastapäivään.

Elijärvenkulma–Valastenmaa

Tämä reittiosuus oli mielestäni Vaskijärven kierroksen hienoin osuus.

Osittain pitkospuut olivat reitillä huonossa kunnossa, mutta paikalla näkyi uusia lautoja, joten reittiä ollaan oletettavasti lähitulevaisuudessa kunnostamassa.

Valastenmaan taukopaikalla on tulentekomahdollisuus.

Valastenmaa–Vesirauma

Valastenmaan taukopaikan jälkeen reitti jatkuu tietä pitkin.

Tien loputtua reitti jatkuu kapeahkoa metsäpolkua pitkin hakkuualueelle.

Hakkuualueen jälkeen on melko lyhyt metsä- ja suo-osuus ennen Vesirauman laavua. Laavulla oli polttopuita. Vesiraumalta olisi mahdollisuus kiertää lyhyt kolmen kilometrin pituinen ympyräreitti Kajavajärven kierros. (Autolla ei kuitenkaan pääse ilmeisesti suoraan Vesirauman laavulle, koska ainakin Vaskijärventie on puomilla suljettu, vaikka Google Maps sitä reittiä ehdottaakin.)

Vesirauma–Elijärvenkulma

Vesirauman jälkeen on pitkä tieosuus kuljettavana.

Periaatteessa Vaskijärven reitillä pärjäisi ilman karttaa, mutta yksi risteys sai minut kulkemaan hetken aikaa väärää polkua ennen kuin tulin katsoneeksi, miten reitin kuuluisi oikeasti kulkea. Tämä tapahtui Vesiraumantietä pitkin kävellessä, missä toinen samalla tavalla merkitty polku kääntyi oikealle ja automaattisesti käännyin merkkien mukaisesti sen enempää ajattelematta, vaikka oikeasti Vaskijärven reitti kääntyi siis kyseiseltä tieltä vasta hieman myöhemmin vasemmalle. Seuraavan kuvan näyttämästä kohdasta ei siis tule kääntyä, jos ei ole menossa Pyhän Henrikin tietä.

Pitkien tieosuuksien välissä on lyhyitä metsäosuuksia.

Lopuksi reitti suuntaa jälleen Vaskijärven luonnonpuiston alueelle.

Minulta reitin kiertämiseen meni reilu 4 tuntia, mutta vähemmän metsäkävelyitä harrastavan tai muuten rauhallisemmin etenevän kannattaa toki varata selvästi enemmän aikaa.

PS. Katso myös Kurjenrahkan kansallispuisto.

Vaarin maisemapolku (Ahlainen, Pori)

Vaarin maisemapolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Merikarvian rantatie 112, Pori.
🥾 Reitin pituus: Noin 1 km.
🌱 Vaikeus: Helppo.
🔥 Taukopaikka: Löytyy laavu, jossa nuotiopaikka.

Sijainti: Polku lähtee osoitteesta ”Merikarvian rantatie 112” (Pori).

Reitin pituus: Vajaa 1 km.

Vaikeus: Helpohko, ei esteetön.

Osittain rengasreitti kuten alla oleva reittitallennus näyttää:

Tämä polkureitti on vasta hiljattain tehty. Polun ”oppimiskohteet” on lueteltuna Ahlaisten kyläyhdistyksen sivuilla, mutta kyseiseen sivuun törmäsin vasta reitin kiertämisen jälkeen, joten kohteita ei itse tullut huomioitua.

Reitin varrella on laavu, josta on kaunis näköala pelloille.