Pyhävuori (Kristiinankaupunki)

Pyhävuoren vaellusreitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Sportvägen, Kristiinankaupunki.
🥾 Reitin pituus: Monia vaihtoehtoja (1-8,5 km).
🌱 Vaikeus: Melko helppoja reittejä, paljon leveää latupohjaa. Hieman korkeuseroja.
🔥 Taukopaikka: Laavu löytyy.
👀 Hyvä tietää: Kallion päältä on hieno näköala pitkälle.

Sijainti: Urheilutien (Sportvägen, Kristiinankaupunki) loppupuolelta löytyy parkkipaikkoja. Reittien lähtöpiste löytyy Google Mapsista nimellä ”Pyhävuoren vaellusreitti”.

Reitin pituus: Alueelta löytyy useampi merkitty reitti, joiden pituudet vaihtelevat 1-6,5 kilometrin välillä ja niitä on toki mahdollista myös yhdistellä. Katso kartta alempaa sekä myös Kristiinankaupungin sivuilta. Lisäksi täältä voi retkeillä myös Susiluolalle ja tehdä noin 8,5 km pituisen kierroksen.

Vaikeus: Melko helppo.

Suurin osa reiteistä kulkee latupohjaa pitkin eli talvella tänne voisi tulla myös hiihtämään ja sen lisäksi täältä löytyy laskettelumäki. Me kiersimme nyt syksyn 2025 retkellä viiden kilometrin pituisen ”sinisen” kierroksen, mikä on ainut reitti, joka on tarkoitettu vain kävelijöille (noin puolet menee metsäpolkua pitkin kallioisessa maastossa).

Kartta isompana.

Me kiersimme sinisen reitin vastapäivään eli niin, että reitin alkupuolella kuljetaan Etelävuorella.

Sinisen reitin ensimmäinen ”nähtävyys” on pirunpelto. (Kartan mukaan myös keltaisen reitin varrelta sellainen löytyy.)

Maisemat ovat kivikkoiset ja kallion päältä on hieno näköala pitkälle. Etelävuori kuuluu Natura 2000 -luonnonsuojeluverkostoon.

Seuraavassa kuvassa ”Saunaseinä” (Bastuväggen), joka koostuu jyrkänteestä ja sen yläpuolelle kaartuvasta katoksesta.

Etelävuorelta löytyy myös pieni rotko.

Reitin varrella on myös laavu. Polttopuita ei näyttänyt olevan.

Loppumatka reitistä menee leveää kulkuväylää pitkin.

Pyhävuorelta löytyy myös pieni lampi, jossa on uimaranta.

Reitin lähtöpisteen vieressäkin on nuotiopaikkamahdollisuus.

Kiva reitti, suosittelut!

Iso-Naistenjärvi (Pirkkala)

Iso-Naistenjärven reitit lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Keskisentie 707.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia lyhyistä reiteistä usean kilometrin reitteihin.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Reitillä on laavu ja nuotiopaikka.

Sijainti: Mahdollisia parkkipaikkoja löytyy alueelta useampia (ks. merkinnän ensimmäinen kuva). Me lähdimme liikkeelle Keskisentieltä, osoitteesta Keskisentie 707, mutta mm. Jasperintieltä löytyy parkkipaikka myös.

Reitin pituus: Paljon erilaisia mahdollisuuksia, sillä alueella kulkee paljon erilaisia polkuja. Me teimme noin 8 km:n rengasreitin, katso reitti trailmapista (tämä jälkikäteen tehty uudelleen trailmappiin, joten ei ehkä ihan juuri näin mennyt). Keskisentieltä Iso-Naistenjärven rannalla sijaitsevalle laavulle on vain noin 1 kilometrin matka per suunta, jos etsii lyhyttä reittiä lasten kanssa tehtäväksi. Alueella kulkee merkitty Iso-Naistenjärven luontopolku, mutta sen pituus ei käynyt aivan selväksi, sillä kuljimme sitä vain osaksi. Kyseisen reitin varrella on puihin kiinnitettyjä Pirkkala-seuran luontotauluja.

Vaikeus: Melko helppoa (osittain kivikkoista) metsäpolkua, suolla pitkospuut. Korkeuseroja.

Iso-Naistenjärven rannan läheltä löytyy laavu. Puuvarasto on siitä noin parinsadan metrin päässä ja polttopuita näytti olevan nyt paljon.

Rannalta löytyy myös toinen nuotiopaikka.

Pehkusuon läpi kulkee pitkospuureitti.

Reitiltä löytyy vanhoja rajapyykkejä.

Kurikkakallio.

Meidän kulkema reitti kiersi uudelleen Iso-Naistenjärvelle, josta lähdimme kohti Pirunkiveä.

Pirkkalan Pirunkivi on upean suuri siirtolohkare.

Taaporinvuoren päältä löytyi pöytäryhmä, jos evästauon haluaa pitää.

Ps. Olethan huomannut, että retkiämme voi seurata myös Instassa?

Torronsuon kansallispuisto (Tammela)

Torronsuon kansallispuisto lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Somerontie 840, Tammela.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia: esim. Kiljamonkierros 1,5 km ja Suotaival on 8,5 km:n pituinen kierros.
🌱 Vaikeus: Helppokulkuisia reittejä. Kaksi lyhyttä esteetöntä polkua.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Täällä on myös näkötorni.

Sijainti: Somerontieltä löytyy kaksi pysäköintialuetta. Osoitteessa Somerontie 840 sijaitseva Pehkun parkkialue on isompi, mutta jos etsit lyhyttä esteetöntä reittiä, lähde liikkeelle Kiljamon parkkipaikalta eli osoitteesta Somerontie 732.

Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia. Kiljamonkierros on pituudeltaan vain 1,5 km, mutta pidempi rengasreitti Suotaival on noin 8,5 km pitkä. Lisäksi alueella on kaksi lyhyttä esteetöntä janareittiä. Tarkempia tietoja reiteistä täällä.

Itse kävelin Suotaival-reitin, mutta lapset kävelivät miehen kanssa lyhyemmän reitin Pehkun pysäköintialueelta Kiljamoon ja siellä siis kiersivät Kiljamonkierroksen ennen takaisin paluuta (silloin reitin pituus yhteensä noin 3,5 km).

Vaikeus: Melko helppo. Reitti on suurimmaksi osaksi pitkospuilla kulkemista.

SUOTAIVAL

Pehkun pysäköintialueelta vastapäivään kiertäen reitti kulkee aluksi pienen osuuden metsäpolkua ennen pitkospuita.

Suo-osuuden jälkeen reitti kulkee pienen matkan autotietä pitkin, kunnes jälleen käännytään metsään.

Louhos

Reitti kulkee ohi Härksaaren vanhan avolouhoksen. Louhokselta on louhittu aikoinaan mm. kvartsia.

Metsäosuuden jälkeen reitti kulkee suolla pitkin pitkospuita yli kaksi kilometriä.

KILJAMONKIERROS (+Suopursupolku ja Suokukkapolku)

Kiljamon taukopaikalla on keittokatos, nuotiopaikka ja käymälä sekä näköalatorni.

Kiljamonkierros ei kuulu kokonaisuudessaan Suotaival-reittiin, mutta itse kuljin reitin siten, että näin myös esteettömän pitkospuuosuuden.

Jos etsit reittiä, jolla saat kävellä pitkän matkan suolla pitkospuilla, on tämä oikein hyvä valinta!

Kourijärvi – Rottalammi – Sisälmystenlahti (Ulvila) & Kalajärvi (Noormarkku)

Kourijärven reitti lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Kirra-Katoperäntie 312, Ulvila.
🥾 Reitin pituus: Noormarkun retkeilyreitti on pitkä janareitti eli itse valittavissa, kuinka pitkän kulkee.
🌱 Vaikeus: Keskivaikea. Paljon kivikkoisia polkuja.
🔥 Taukopaikka: Reitin varrella on nuotiopaikkoja.

Sijainti: Auton voi pysäköidä Kourijärven uimarannan pysäköintipaikalle, osoite on Kirra-Katoperäntie 312 (Ulvila).

Reitin pituus: Kourijärveltä Rottalammille on noin 2,5 km, mutta kyseessä on siis janareitti eli yhteensä n. 5 km. Halutessaan voi toki tehdä lyhyemmän retken esimerkiksi vain Osalammille asti (noin 1,5 km per suunta) tai pidemmän retken esimerkiksi Joutsijärvelle Sisälmystenlahdelle asti.

Mahdollista on lähteä myös toiseen suuntaan kohti Kalajärveä, jonne Kourijärveltä on matkaa noin 4 km per suunta.

Reitti näkyy retkikartta.fi:ssä sekä Porin arcgis.comin Joutsijärvi-Noormarkku-Ahlainen-kartassa.

Vaikeus: Helppo/keskivaikea. Polku Rottalammille on kivikkoista metsäpolkua ja kallioiden vuoksi reitillä on hieman korkeuseroja. Kalajärven suuntaan menevä reitti kulkee osittain autoteitä pitkin, mutta on muuten kapeahkoa metsäpolkua kivikkoisessa metsämaastossa ja rämesuomaisemissa.

Kourijärven uimarannalle on parkkipaikalta vain muutaman sadan metrin kävely esteetöntä polkua pitkin (joskin tie oli suljettu yhdestä kohtaa ketjulla). Rannalta löytyy laiturin lisäksi nuotiopaikka ja keittokatos kamiinalla.

Reitti Rottalammin / Joutsijärven suuntaan

Osalammin rannalla on penkit, joilla voi tauon pitää.

Myös Rottalammilla on taukopaikka, mutta nuotiopaikkaa ei ole.

Rottalammilta voi jatkaa eteenpäin kohti Kustaan savupirttiä (noin 1,5 km).

Savupirtiltä on vielä 1,5 kilometriä Joutsijärvelle Sisälmystenlahdelle, jossa on kaivo ja autiotupa. Lue myös merkintä Joutsijärvestä.

Reitti Kalajärven suuntaan

Reitti kulkee aluksi hetken matkaa kaunista reittiä Kourijärven rantaa pitkin. Polku on melko kapea.

Alle kilometrin metsäosuuden jälkeen reitti kulkee jonkin matkaa soratietä ennen kuin käännytään jälleen metsäpolulle.

Reitillä on joissakin kohdissa pitkospuita.

Kalajärven rannalla on kamiina (ei tavallista nuotiopaikkaa) ja pöytäryhmä.

Kalajärveltä voisi jatkaa Noormarkun retkeilyreittiä pidemmälle eteenpäin kohti Keidaslammia.

Kadonnut Ruosniemen luontopolku, Suokalliot ja Yellow Flag (Pori)

Ruosniemen metsäpolut lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Pysäköidä voi esim. hiihtokeskuksen parkkipaikalle Myyrynkujalle.
🥾 Reitin pituus: Ei merkittyjä reittejä, mutta mahdollisuuksia on tehdä monenlaisia reittejä.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkoja Ruosniemen metsissä.

VERÄHOKKI

Tämän pienen metsäalueen kallioille ei nimeä taida olla, mutta Retkikartassa alueen nimenä lukee siis Verähokki. Alueella on aiemmin kulkenut kylttien perusteella Ruosniemen luontopolku, mutta mitään merkittyä/huollettua reittiä täällä ei siis enää mene, ja siksi olen miettinyt, kannattaako tätä merkintää edes julkaista, koska Suomihan on täynnä metsiä polkuineen… Lisäksi Pohjois-Porin kallioisista metsistä on tässä blogissa jo useita merkintöjä: Kukkulakallio, Kettukallio ja Luolakallio, Rännärinkallio, Palokallio. Ruosniemen metsät ovat kuitenkin kivoja ja kauniita ulkoilualueita, joten julkaistaan tämä vinkiksi niille, jotka eivät ole alueelle vielä poikenneet. 🙂 Alempana tässä merkinnässä on tietoa Suokallioista ja Yellow Flag -polkureitistä.

Sijainti: Kulje vanhaa rautatietä laskettelukeskuksen parkkipaikalta (Myyrynkuja) Noormarkun suuntaan. Pienen matkan päässä kääntyy oikealle pieni metsäpolku. Polut näkyvät esim. trailmap.fi:ssä.

Reitin pituus: Ei merkittyä reittiä, joten pituus on itse valittavissa sen perusteella, miten paljon jaksaa eri polkuja kierrellä. Jos reittiin yhdistää myös hieman kauempana olevat Suokalliot ja Yellow Flag -polun, voi tehdä helposti esimerkiksi noin 6 kilometrin pituisen rengasreitin tai pidemmän noin 9 km:n rengasreitin kulkemalla Harjunpäähän asti.

Vaikeus: Tavallista metsäpolkua, kiviä ja juuria siis on. Hieman korkeuseroja kallioiden vuoksi.

Nuotiopaikkoja ei näillä Ruosniemen alueilla ole.

Vanhat ränsistyneet kyltit paljastavat, että alueella on joskus kulkenut luontopolku.

Maisemat ovat samanlaisia kuin muissakin Ruosniemen alueen kallioisissa metsissä.

SUOKALLIOT JA YELLOW FLAG

Läheltä löytyy myös Suokalliot, joille pääsee myös junanraiteita pitkin kulkemalla ja kääntymällä sitten metsäpolulle. (Katso kallioiden sijaintikohta retkikartasta tai vaikka trailmapista.)

Tälle polkureitille voi hyvin lähteä myös Harjunpäästä Uudenhaantieltä: esim. suunnilleen osoitteen Uudenhaantie 124 sekä Uudenhaantie 149 kohdilla on mahdollisuus jättää auto parkkiin tien sivuun. Katso polun tarkempi lähtöpaikka esimerkiksi trailmapista. Itse olen kulkenut esimerkiksi tällaisen noin 8 kilometrin rengasreitin.

Ritajärven luonnonsuojelualue (Sastamala)

Ritajärven luonnonsuojelualue lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Ritajärventie 358.
🥾 Reitin pituus: Monia vaihtoehtoja parin kilometrin kierroksesta alkaen.
🌱 Vaikeus: Helppokulkuinen/keskivaikea, jonkin verran korkeuseroja pidemmillä reiteillä.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikkoja on useampia.

Sijainti: Karttaan voi laittaa osoitteeksi Ritajärventie 358, jolloin päätyy Ritajärventiellä olevalle pysäköintialueelle. Pari muutakin parkkipaikkaa löytyy alueen eri laidoilta, mutta me olemme lähteneet liikkeelle aina täältä.

Reitin pituus: Lyhin Valkeajärven reitti on noin parin kilometrin pituinen rengasreitti, mutta alueella menee pidempiäkin rengasreittejä (5,6 km ja 6,4 km ja koko kolmen järven kierros 8,6 km). Katso tarkemmin reitit täältä pdf-kartasta. Olen itse kiertänyt ilman lapsia myös koko kolmen järven kierroksen.

Vaikeus: Valkeajärven kierros on helppokulkuinen suurelta osin. Ritajärventien pysäköintipaikalta on lyhyt esteetön soratie Valkeajärven rantaan, mutta varsinaiset kierrokset eivät ole esteettömiä, vaan reiteillä on mm. kiviä, juuria ja pitkospuita. Alinen Ritajärven ja Ylinen Ritajärven kierroksilla on jonkin verran korkeuseroja, joten ne luokittelisin hieman vaativammiksi.

Valkeajärven reitin maisemat ovat kauniit ja matkalla on parikin laavua nuotiopaikkoineen sekä useita penkkejä levähdyspaikoiksi.

Jos Valkeajärven reittiä lähtee kiertämään vastapäivään, ensimmäinen nuotiopaikka on mäen päällä oleva Paavinhattu. Sen vierestä pääsee lähtemään Alinen Ritajärven kierrokselle.

Jos Paavinhatulta palaa alas takaisin Valkeajärven kierrokselle, polku on hetken kivikkoinen.

Valkeajärven reitiltä löytyy Paavinhatun lisäksi seuraavassa kuvassa näkyvä Kannaksen laavu.

Valkeajärven reitti kiertää lähes koko ajan järven rantaa pitkin, minkä vuoksi maisemat ovat kauniit. Kyseinen reitti on hyväkuntoinen.

Alinen Ritajärven reitti

Tällä reitillä on hieman korkeuseroja ja polku on suurelta osin kivikkoinen ja juurakkoinen.

Miinuksena Alinen Ritajärven reitiltä todettakoon, että muutamassa kohdassa kesällä (reitin kulkiessa voimalinjojen alta) täytyi kulkea kapeaa polkua pitkässä heinikossa.

Louhi-niminen taukopaikka löytyy tämän järven kierroksen loppupätkältä.

Seuraava kuva on Alinen Ritajärven rannalta, reitillä olevalta näköalapaikalta.

Ylinen Ritajärvi

Tällä reitillä on erityisesti yksi korkea nousu vuorelle, mutta tämäkin reitti on siis hyväkuntoinen ja helposti kuljettavissa.

Upea paikka, suosittelut!

Huomioi, että vaikka alueella on paljon nuotiopaikkoja, polttopuita on valmiina vain Paavinhatun ja Louhen nuotiopaikoilla.