Kolin kansallispuisto

(Nyt ollaan kaukana Satakunnasta ja Kolin kansallispuistosta on netissä tietenkin paaaljon tietoa, mutta tässä kuitenkin tiivistetysti meidän kulkemat reitit. Kolin reittien kartta löytyy netistä pdf:nä.)

KOLIN LUONTOKESKUKSELTA LÄHTEVÄT REITIT

Huippujen kierros

Lyhyt (n. 1,5 km) rengasreitti, jonka varrella pääsee näkemään upeita maisemia Ukko-Kolin, Akka-Kolin ja Paha-Kolin huippujen päältä. Tämä ei ole vaativa reitti.

Mäkrän kierto

Melko vaativa rengasreitti (n. 7,5 km) huomattavien korkeuserojen vuoksi. Kuitenkin ehdottomasti suositeltava kaikille, joilla on riittävästi peruskuntoa korkeaan nousuun. Mäkrävaaren laella näkee kuuluisan männyn. Reitin varrella on nuotiopaikka Ikolanaholla.

Kolinuurron kierros

Noin kolmen kilometrin mittainen rengasreitti, jolla on suuria korkeuseroja eli vaatii myös jonkinlaista peruskuntoa.

*

PAIMENENVAARAN PYSÄKÖINTIALUE

Paimenen polku

Tämä on noin 2,5 kilometrin mittainen ympyräreitti. Myös tällä reitillä on suurehkoja korkeuseroja eli ei aivan huonokuntoisimmille, vaikka reitti ei olekaan pitkä. Reitin varrella on nuotiopaikka.

*

PIRUNKIRKON PYSÄKÖINTIALUE

Pirunkirkko

Autotieltä on vain lyhyt kävely Pirunkirkko-luolalle (matkalla on pitkät portaat), mutta toki täältä on mahdollista mennä pidempiäkin reittejä Kolin muille alueille esim. Kiehisen kierrosta pitkin. Luolaan sopii kulkemaan sisälle aikuinenkin.

***

Seuraavan kuvan näköala löytyy Mäkrän kierron / Kolinuurron kierroksen varrelta.

Seuraava maisema on Paha-Kolilta kuvattu.

Vaarunvuorten luontopolku (Jyväskylä)

Vaarunvuorten luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Vespuolentie 1390, Jyväskylä.
🥾 Reitin pituus: Noin 4 km:n ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.

Sijainti: Parkkipaikan osoite on suunnilleen Vespuolentie 1390, Jyväskylä.

Reitin pituus: Noin 4 km (rengasreitti). Reitti näkyy esim. retkikartta.fi:ssä.

Vaikeus: Helpohko/keskivaikea, korkeuseroja on.

Kaunis reitti, jonka kohokohta on upea näköala Vaarunjyrkältä Päijänteelle. Reitti on selvästi merkitty puihin, me kiersimme reitin myötäpäivään. Polun varrella on luonnosta kertovia infokylttejä.

Reitti menee kahden pienen järven (lammen) vierestä, Juonaanjärven ja Särkijärven.

Reitin varrella on nuotiopaikka, polttopuita näytti olevan.

Vaarunvuorille / Vaarunjyrkän alueelle on hieman nousemista, mutta palkinnoksi saa upean järvinäköalan korkealta.

PS. Tämän paikan läheltä löytyy Kärkisten silta, jolta on upea järvinäköala.

Kustaa-Hirven luontopolku / Kaidatvedet (Parkano)

Kustaa-Hirven luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Rännärinmuseotie 112, Parkano.
🥾 Reitin pituus: Luontopolku on 2 km:n ympyräreitti, mutta pidempäänkin vaellukseen on mahdollisuus.
🌱 Vaikeus: Helpohko.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka on.
👀 Hyvä tietää: Täällä on myös Metsämuseo.

Sijainti: Luontopolku lähtee Parkanon metsämuseon parkkipaikalta osoitteesta Rännärinmuseotie 112. Kaidatvedet on erämainen järviketju.

Reitin pituus: Kustaa-hirven luontopolku on 2 km (rengasreitti). Metsämuseolta lähtee myös pidempi Käpykintukka-vaellusreitti, jonka pituus Käenkoskelle on noin 7 km (janareitti eli sama matka takaisin; Käenkosken päässä on mahdollista kiertää myös muutaman kilometrin mittainen rengasreitti). Polut näkyvät esim. trailmap.fi:ssä.

Vaikeus: Melko helppo. Tavallista metsäpolkua ja pitkospuita. Hieman korkeuseroja.

Kustaa-Hirven luontopolku

Luontopolulla on upeita järvimaisemia, erilaisia metsäosuuksia sekä suo-osuus.

Me kävimme ensin tutustumassa Metsämuseon nähtävyyksiin, minkä vuoksi lähdimme kiertämään luontopolkua myötäpäivään nuotiopaikan vierestä, mutta suoraan parkkipaikalta pääsee siis kiertämään reittiä toiseen suuntaan.

Reitillä on lapsille tehtäväkylttejä.

Reitti kulkee Messukallion vierestä. Messukallio on jääkauden hioma upea kallio. Kyltti kertoo, että paikalla pidettiin aikanaan jumalanpalveluksia kesken kirkkovenematkan, jos sään puolesta ei kirkkoon asti päästy.

Messukalliolla Käpykintukan polun ja Kustaa Hirven luontopolun reitit erkanevat. Seuraavan kuvan alue ei siis varsinaisesti kuulu enää luontopolkuun, mutta lapset tykkäsivät kyseisillä isoilla kivillä leikkiä.

Oikein kiva reitti, suosittelut!

***

Metsämuseon ulkona oleviin kohteisiin voi tutustua vuoden ympäri, aukioloajat sisätiloihin voit katsoa nettisivuilta. Esteetön alue. Metsämuseo esittelee metsätöiden historiaa.

PS. Parkanosta löytyy myös mm. Alkkianvuoren luontopolku.

Iso-Naistenjärvi (Pirkkala)

Iso-Naistenjärven reitit lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Esim. Keskisentie 707.
🥾 Reitin pituus: Erilaisia mahdollisuuksia lyhyistä reiteistä usean kilometrin reitteihin.
🌱 Vaikeus: Helppo/keskivaikea.
🔥 Taukopaikka: Reitillä on laavu ja nuotiopaikka.

Sijainti: Mahdollisia parkkipaikkoja löytyy alueelta useampia (ks. merkinnän ensimmäinen kuva). Me lähdimme liikkeelle Keskisentieltä, osoitteesta Keskisentie 707, mutta mm. Jasperintieltä löytyy parkkipaikka myös.

Reitin pituus: Paljon erilaisia mahdollisuuksia, sillä alueella kulkee paljon erilaisia polkuja. Me teimme noin 8 km:n rengasreitin, katso reitti trailmapista (tämä jälkikäteen tehty uudelleen trailmappiin, joten ei ehkä ihan juuri näin mennyt). Keskisentieltä Iso-Naistenjärven rannalla sijaitsevalle laavulle on vain noin 1 kilometrin matka per suunta, jos etsii lyhyttä reittiä lasten kanssa tehtäväksi. Alueella kulkee merkitty Iso-Naistenjärven luontopolku, mutta sen pituus ei käynyt aivan selväksi, sillä kuljimme sitä vain osaksi. Kyseisen reitin varrella on puihin kiinnitettyjä Pirkkala-seuran luontotauluja.

Vaikeus: Melko helppoa (osittain kivikkoista) metsäpolkua, suolla pitkospuut. Korkeuseroja.

Iso-Naistenjärven rannan läheltä löytyy laavu. Puuvarasto on siitä noin parinsadan metrin päässä ja polttopuita näytti olevan nyt paljon.

Rannalta löytyy myös toinen nuotiopaikka.

Pehkusuon läpi kulkee pitkospuureitti.

Reitiltä löytyy vanhoja rajapyykkejä.

Kurikkakallio.

Meidän kulkema reitti kiersi uudelleen Iso-Naistenjärvelle, josta lähdimme kohti Pirunkiveä.

Pirkkalan Pirunkivi on upean suuri siirtolohkare.

Taaporinvuoren päältä löytyi pöytäryhmä, jos evästauon haluaa pitää.

Ps. Olethan huomannut, että retkiämme voi seurata myös Instassa?

Bergön luontopolku / vaellusreitti (Maalahti)

Bergön luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Bergöntie 47, Maalahti.
🥾 Reitin pituus: Koko reitin pituus noin 7 km, mutta lyhyempikin on mahdollista.
🌱 Vaikeus: Melko helppo.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Tämä kohde on saaressa, mutta sinne kulkee ilmainen lauttaliikenne.

Sijainti: Lähtöpaikka ja parkkipaikka sijaitsee osoitteessa Bergöntie 47 (Maalahti/Malax). Huom. Bergön saarelle päästäkseen on kuljettava lossilla, mutta matka-aika mantereelta on vain noin 10 min ja lauttaliikenne kulkee säännöllisesti aikaisesta aamusta puoleenyöhön.

Reitin pituus: Jos kiertäisi koko reitin, reitin pituus olisi noin 7 km, mutta meidän kulkema rengasreitti oli alle 4 km. Hyttyset olivat nyt vähän liikaa kimpussa osalle perheenjäsenistämme, joten päätimme siksi jättää toisen osuuden reitistä kulkematta…

Vaikeus: Helpohko. Metsäpolkua, autotietä ja pitkospuita.

Ihana luontopolku erityisesti lapsiperheitä ajatellen! Täytyisi tulla joskus tänne uudelleen, jotta ehtisi rauhassa ihailla taideteoksia luonnossa ja kiertää koko reitin (ilman, että hyttyset yrittävät syödä elävältä). 🙂 Reitin varrella on nuotiopaikka ja kota.

Tohlopin luontopolku (Tampere)

Tohlopin luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Pyydyspohjankatu 1, Tampere.
🥾 Reitin pituus: Noin 5 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Melko helppo, hieman korkeuseroja.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.
👀 Hyvä tietää: Täältä löytyy kaksi uimarantaa.

Sijainti: Pyydyspohjankadun päästä löytyy pysäköintialue (Pyydyspohjankatu 1). Toki reitille voi lähteä muistakin kohdista, ks. kartta alla.

Reitin pituus: Noin 5 km, jos kiertää koko rengasreitin.

Vaikeus: Helppo. Osittain esteetön.

Nuotiopaikkaa reitillä ei ole. Reitin varrella on sen sijaan kaksi uimarantaa eli tämä sopii mainiosti helteisen kesäpäivän retkeilykohteeksi!

(Katso isompana.)

Reitti on merkitty keltaisilla merkeillä puihin, mutta parissa kohdassa kannattaa olla tarkkana, sillä aivan kaikissa kohdissa reittiä ei ollut merkittynä kovin hyvin. Täällä ei toki ole vaaraa siitä, että metsään eksyisi.

Jos reittiä lähtee kiertämään myötäpäivään, on luontopolkuosuus aluksi esteetön (myös suolla kulkeva osuus). Luontopolun varrella on opastetauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta.

Pian suoluontopolun jälkeen reitti kulkee hetken matkaa autotietä, kunnes noustaan ylös Epilänharjulle.

Epilänharjulla kulkeva osuus reitistä on joissain kohdissa kivinen, mutta muuten reitti on helppokulkuinen vaikka lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi.

Kun Epilänharjulla kulkeva osuus päättyy, reitti menee taas hetken matkaa tietä pitkin.

Loppuosuus reitistä on esteetöntä kävelytietä, jonka varrella on myös Kohmanpuisto, jossa laiduntaa kesäaikaan lampaita.

Polvarinpolku (Oripää)

Polvarinpolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Kangastuvantie 39, Oripää.
🥾 Reitin pituus: Noin 7 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Helppokulkuinen.
🔥 Taukopaikka: Reitillä on laavu, jonka yhteydessä nuotiopaikka.

Sijainti: Auton voi pysäköidä osoitteeseen Kangastuvantie 39 (Oripää), mistä reitti lähtee.

Reitin pituus: Noin 7 km (rengasreitti).

Vaikeus: Helppo.

Myötäpäivään kiertäessä jo heti reitin alkupuolella on seuraavan kuvan penkki. Reitti on aluksi leveää polkua, jolla voisi lastenrattaitakin työntää, mutta myöhemmin Polvarinpolku muuttuu siis kapeaksi metsäpoluksi.

Reitin varrella on laavu nuotiopaikkoineen. Jos etsii lyhyttä reittiä laavulle, Ketunhautaintieltä on tänne vain lyhyt matka.

Reitti on merkitty hyvin kylteillä ja sinisillä merkeillä puissa (kiertosuunta myötäpäivään). Seuraava kartta löytyy parkkipaikan vierestä, mutta alueen polkuja voi katsella esim. trailmapista.

Storholmenin luontopolku (Lapväärtti, Kristiinankaupunki)

Storholmenin luontopolku

📍 Parkkipaikan sijainti: Lapväärtintie 1227, Kristiinankaupunki.
🥾 Reitin pituus:N. 1 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Helppo.
🔥 Taukopaikka: Nuotiopaikka löytyy.
👀 Hyvä tietää: Tämä on pieni saari, jonne pääsee siltaa pitkin.

Sijainti: Lapväärtintie 1227 (paikka löytyy Google Mapsista myös nimellä Storholmenin luontopolku). Paikka sijaitsee voimalaitosalue Pärus Forsin vieressä.

Reitin pituus: Alle 1 km.

Vaikeus: Helppo, ei esteetön.

Storholmen on saari Lapväärtinjoen keskellä, mutta sinne menee siis kävelysilta eli venettä ei tarvitse. Luontopolku on lyhyt, mutta paikka oli oikein kaunis näin keväällä (sadepäivästä huolimatta).

Koskien poikki menevät padot.

Saaresta löytyy nuotiopaikka (polttopuitakin näytti olevan).

Lämpimät suosittelut! 🙂 Pari syksyistä kuvaa on otettu uudella retkellä v. 2025.

Ronkansuo (Huittinen/Kokemäki)

Ronkansuo lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Ronkantie 928, Kokemäki.
🥾 Reitin pituus: Noin 1 km kierros.
🌱 Vaikeus: Helppo.
🔥 Taukopaikka: Ei nuotiopaikkaa.

Sijainti: Parkkipaikan osoite on suunnilleen Ronkantie 928, Kokemäki.

Reitin pituus: Noin 1 kilometri (lähes kokonaan rengasreitti). Polku näkyy esim. retkikartta.fi:ssä.

Vaikeus: Melko helppo. Suolla pitkospuut on uusittu kesällä 2023!

Alue kuuluu Puurijärven ja Isosuon kansallispuistoon, josta on myös blogissa toinen merkintä (Kärjenkallion ja Isosuon reiteistä). Mitään nuotiopaikkaa täällä ei ole, mutta sopii hyvin lyhyeen iltaretkeen esimerkiksi.

Aluksi reitti kulkee pienen matkan metsässä ennen suolle pääsemistä.

Seuraava kuva on vanha, nykyisin paikalla on uudet pitkospuut.

Luontopolun varrella on suon luonnosta kertovia tietokylttejä.

Seuraavassa kuvassa näkyy osuutta, jolla pitkospuut oli jo uusittu keväällä 2023. Nyt koko reitti on siis kunnossa.

Kiva, mutta harmillisen lyhyt suoreitti. Sopii kuitenkin oikein hyvin esimerkiksi pikkulasten kanssa retkeileville. 🙂

Viikinsaaren luontopolku (Tampere)

Viikinsaaren luontopolku lyhyesti

📍 Parkkipaikan sijainti: Auton voi jättää Laukontorin lähistölle, mistä laiva lähtee.
🥾 Reitin pituus: Noin 1 km ympyräreitti.
🌱 Vaikeus: Helppo.
🔥 Taukopaikka: Saarella on nuotiopaikkoja.
👀 Hyvä tietää: Laivareitti on maksullinen. Täältä löytyy myös uimaranta.

Sijainti: Viikinsaaressa, jonne pääsee kesäaikaan laivalla noin 20 minuutissa Tampereen Laukontorilta (v. 2023 aikuisen meno-paluu 14e, ks. tarkemmin hinnat ja aikataulut nettisivuilta).

Reitin pituus: Luontopolun pituus on vain vähän yli kilometrin (ympyräreitti).

Vaikeus: Helppo.

Lyhyt laivamatka kulkee kauniissa maisemissa Pyhäjärvellä.

Saarelta löytyy mm. ravintola, lapsille leikkipuisto, jalkapallokenttä, kesäteatteri ja rantasauna. Katso kartta täältä.

Viikinsaaren toinen puolisko on luonnonsuojelualuetta ja siellä kulkee lyhyehkö luontopolku, joka sopii oikein hyvin pikkulasten kanssa retkeileville. Luontopolun varrella on kylttejä, joissa esitellään saaren luontoa ja joissa on aina myös jonkinlainen tehtävä lapsille (esim. ”Jatka matkaa liihotellen kuin kotka.”). Luontopolun varrella on myös mukavia meditaatio-ohjeita, jos mieluummin haluaa sellaisia tehdä. 🙂

Saarelta löytyy grillikatos.

Myös hiekkaranta löytyy uimareille (ja sauna, jossa on myös yleisövuoroja).

Viikinsaari on kiva paikka kauniin kesäpäivän viettoon eli suosittelut. 🙂